Loimaan seudulla on 16 hovawartia, suosituin rotu on labradorinnoutaja

0
Isokokoinen ja vartijaviettinen hovawart on aktiivisen ihmisen koira, sillä se vaatii päivittäin paljon liikuntaa tai vähintäänkin tehokasta älynystyröiden hierontaa. Benin omistaja Janica Feldt harrastaa monenlaisia asioita lemmikkinsä kanssa. Kuva: Sari Holappa

LOIMAAN SEUTU Suomen kiistatta suosituin koirarotu on labradorinnoutaja. Kennelliiton mukaan niitä rekisteröitiin viime vuonna koko maahan 2 780. Rotu pitää kärkipaikkaa myös Loimaan seudulla, jolla niitä rekisteröitiin viime vuonna 77.

Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Vesa Lehtonen uskoo maailmanlaajuisestikin menestyneen koirarodun suosion perustuvan sen lauhkeaan luonteeseen.

– Se soveltuu sen vuoksi erittäin hyvin perhekoiraksi ja on kuitenkin omalla tavallaan aktiivinen.

Labradorinnoutajan lisäksi seudulla ovat suosittuja esimerkiksi pyreneittenkoira, brasilianterrieri, jackrussellinterrieri, kultainennoutaja sekä siperianhusky. Valtakunnallisesti tilastokärjessä komeilevat sen sijaan suomenlapinkoira, jämtlanninpystykorva, kultainennoutaja, shetlanninlammaskoira, saksanpaimenkoira sekä suomenajokoira. Lehtosen mukaan ne ovat hyvin perinteisiä koirarotuja maassamme.

– Suomessa on edelleen paljon isoja koiria, koska meillä asutaan omakotitaloissa ja haja-asutusalueilla. Niihin olosuhteisiin tällaiset koirat käyvät hyvin.

Toisaalta pienten rotujen kysyntä on lisääntynyt kaupunkiasumisen myötä.

– Pienten, reippaiden terrierien ja seurakoirien suosio näkyy kaupungeissa, sillä ne soveltuvat sinne paremmin kuin isot. Onkin vastuullista miettiä omaan elämäntilanteeseen sopiva nelijalkainen kaveri.

Vuositasolla koirien hankkiminen ja rekisteröiminen on pysynyt pitkään jo samana, vaikka koronapandemia nosti sitä hetkellisesti.

Suomalaista koirakulttuuria Vesa Lehtonen pitää yleisesti ottaen hyvin vastuullisena niin, että koira halutaan hoitaa loppuun saakka.

– Täällä ei ole kulkukoiria vaan ne ovat aina kiinteä osa ydinperhettä.

Valitettavana hän pitää toisinaan esiin tulevia pentutehtailijoita, joihin ostajien ei pitäisi sortua. Lehtonen sanoo luotettavan kasvattajan tunnistavan esimerkiksi siitä, että hän on kiinnostunut tulevasta koiran emännästä tai isännästä.

– Kasvattaja haluaa tietää, millaiseen perheeseen ja olosuhteisiin koiranpentu otetaan. Häntä kiinnostaa myös, kuinka hyvin rodunomaisiin tarpeisiin on perehdytty ja että niihin pystytään vastaamaan.

LOIMAA on harvinaisen koiraystävällinen kaupunki. Näin sanoo ensimmäisen koiransa 1990-luvun loppupuolella saanut Janica Feldt. Hän puhuu kokemuksesta, sillä aiemmin muun muassa Turussa ja Hämeenlinnassa asunut Feldt tietää, että joka paikassa koirien kanssa ei voi mennä esimerkiksi kuntoradoille kävelemään.

– Täällä onneksi keskustassakin kulkiessa koirat jätetään rauhaan ja niihin suhtaudutaan ystävällisesti, hän kiittelee.

Myös harrastajia on paljon, sillä Loimaan seudun kennelkerhossa on jäseniä noin 300.

– Vaikka tämä on melko pieni paikkakunta, harrastusporukka on silti suuri, kerhon puheenjohtajana toimiva Feldt kehuu.

Feldtin mukaan valtakunnalliset suosikkirodut näkyvät myös Loimaalla, mutta hän pitää täkäläistä lajikirjoa silti kiitettävän monipuolisena. Hänellä on kaksi koiraa, joista toinen on sekarotuinen rescue-koira Neppi ja toinen on hovawart, kutsumanimeltään Ben. Kaikkiaan Feldtillä on ollut kahdeksan koiraa, mutta hovawartista hän on haaveillut lapsesta saakka. Feldt kertoo ihastuneensa rotuun, koska se on iso ja voimakas vartijaviettinen koira, joka vaatii kokeneen käsittelijän.

– Ennen kuin Ben tuli vuonna 2018, harkitsin hovawartin ottamista vuoden verran. Halusin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja luottaa siihen, että pärjään sen kanssa.

Feldt sanoo ison ja aktiivisen koiran vaativan päivittäin paljon tekemistä ja liikuntaa.

– Jos sen kanssa ei tee joka päivä jotain, se heittäytyy ihan tihulaiseksi.

Kennelkerhon toimintaan Janica Feldt kertoo menneensä mukaan Nepin ja Benin myötä. Ensin hän lähti hakemaan aralle rescue-koiralleen seuraa, jotta se tottuisi olemaan muiden koirien ja ihmisten kanssa. Ben oli puolestaan tarkoitus viedä pentukurssille.

– Siihen ei ollut silloin muita vetäjiä, joten minä päädyin tehtävään, Feldt naurahtaa.

Nyt kursseja on tullut vedettyä jo vaikka kuinka paljon, ja samalla on tullut itsekin hankittua koulutusta.

– Kesäkuussa valmistuin Suomen palveluskoiraliiton arkitottelevaisuuskoulutusohjaajaksi, Feldt sanoo.

20 SUOSITUINTA rotua Loimaan seudulla (Lähde: Kennelliitto): labradorinnoutaja 77 kpl, pyreneittenkoira 69, brasilianterrieri 51, jackrussellinterrieri 50, kultainennoutaja 47, siperianhusky 45, saksanpaimenkoira 44, mäyräkoira, karkeakarvainen 43, suomenlapinkoira 36, cockerspanieli 32, shetlanninlammaskoira 23, suomenajokoira, 22, tiibetinspanieli 21, pitkäkarvainen collie 20, saksanpystykorva, keeshond 18, harmaa norjanhirvikoira 18, hovawart 16, slovakiancuvac 15, amerikanstaffordshirenterrieri 15, mäyräkoira, pitkäkarvainen 15.

Asuuko sinun taloudessasi koira, jolla on ihan paras luonne, mahtavia metkuja ja hauskoja tapoja? Alamme esitellä Loimaan seudun karvakamuja Pörröpalstalla. Vinkit palstalle sopivista karvakamuista sähköpostitse: toimitus@loimaanlehti.fi