Kerron teille joulutarinan.
Olipa kerran joulukuun alku. Uutisvirrassa seilasi keskellä taantumapovausten, sotareportaasien ja sähkönhintapelottelujen keskellä orpona juttu, jossa puhuttiin Helsingin Pihlajamäkeen pystytetystä joulukuusesta ( Helsingin Uutiset 29.11., Yle 2.12.).
Kuusi ei ollut ihan tavallinen, ja kuten olettaa saattaa, puu herätti vilkkaan keskustelun. Malmin seurakunnan hankkimaa ja paikallisen Lions Clubin pystyttämää ja koristelemaa kuusta moitittiin ”nukkavieruksi” ja koristeiltaan ontuvaksi.
Kuusta kuvattiin riutuneeksi, jopa ”laihaksi futariksi”, mutta ei sentään siirtotyöläiseksi. Pilkattiin siitä, että sen tähtikin oli kenossa ja paheksuttiin, miten koristelukin vähän ontui.
Sikäläinen kirkkoherra päätti viedä kuusen pois ”ettei kenellekään tule paha mieli”. Niin oli jo hänelle itselleen käynyt.
Kirkkoherraa oli harmittanut varsinkin siksi, että vapaaehtoiset olivat melkein kahdeksanmetrisen kuusen hyvää hyvyyttään koristelleet lähes käsipelillä, ilman nostureita.
Jaloilleen se oli saanut hautausmaalta kiviä, jotta pysyisi pystyssä. Ja jalustan virkaa tekeviä kolkkoja lautojakin oli peitelty lainatuilla havuilla.
Kuusi olikin kieltämättä kaikkea muuta kuin kiiltokuvien symmetrinen, pöyheän tuuhea uljas havu. Ennemminkin se näytti viime joululta näihin päiviin kituneelta näreeltä.
Parhaansa se varmaan oli yrittänyt, pinnistellyt tullakseen uljaaksi joulun symboliksi.
Kuka tietää, ehkä se oli jäänyt muiden puiden varjossa ja piiskaamana honteloksi. Ehkä kasvualustakaan ei ollut paras mahdollinen. Ehkä ympärillä oli vietetty kosteaa elämää tai ehkä se oli sittenkin joutunut kitumaan kuivuudessa ja jäänyt janoamaan huolenpitoa.
Siinä puu silti nyt seisoi. Ostoskeskuksen kupeessa, räntäsateessa, ja parhaansa mukaan yritti tuikkia joulun sanomaa.
Ehkä se soi ajatuksen kaikille meille muille nuutuneille, yksikseen pimeässä taakkojensa kanssa pinnisteleville.
Ehkä kuusi ei jaksanut sitäkään ja vaipui kyhjöttämään ihmisten joulukiireiden keskelle näkymättömänä. Ehkä viimein luopui odottamasta ystävällistä katsetta.
Mutta, ihme tapahtui.
Ihmisillä olikin hyvä tahto ja keskustelu kuusesta lähti uusille urille. Kuusi alettiinkin nähdä sympaattisena ja alueen henkeä kuvaavana. Talkoolaisia toivotettiin tervetulleiksi mukaan koristelemaan kuusta ja naapurin rakennustyömaalta luvattiin lainaksi nosturi, jolla valoja oli tarkoitus asetella paremmin.
Uutta kuustakin oli tarjottu korvaamaan alkuperäinen nuutunut kuusi. Se ei käynyt.
– Täydellisyyttähän on vain kuvissa, kirkkoherra lausui.
Kati Uusitalo