– Viisi vuosikymmentä vaikuttamista, Olavi Ala-Nissilä (kesk.) laskee.
Sen verran aikaa on vuoden 1971 Turun kauppakorkeakoulun edustajistovaaleista, hänen ensimmäisistä vaaleistaan. Sittemmin hänet on vaaleilla valittu kunnan- ja kaupunginvaltuustoon ja kansanedustajaksi ja hän on toiminut myös maakuntavaltuutettuna.
Vuoden alussa hän tuli valituksi myös aluevaltuustoon, jossa päätetään uusien hyvinvointialueiden asioista.
Viiden kansanedustajakautensa aikana hän muun muassa ehti johtaa valtiovarainvaliokuntaa, sen verojaostoa ja pankkivaltuustoa. Vuonna 2006 hän hyppäsi eduskunnasta kuudeksi vuodeksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi ja toimi siellä tarkastusta johtavan kollegion jäsenenä sekä ykkösjaoston puheenjohtajana.
Nyt hän on myös valtiopäiväneuvos. Tasavallan presidentti myönsi hänelle arvonimen itsenäisyyspäiväviikolla.
– Taidan olla Helsingissä paremmassa huudossa kuin Loimaalla, tuore neuvos virnistää.
Valtiopäiväneuvoksen arvonimiä on myönnetty kaikkiaan vain 26. Ensimmäinen neuvos oli Elsi Hetemäki, joka sai tittelin vuonna 1990.
– Olen vasta toinen Varsinais-Suomessa, Olavi Ala-Nissilä laskee.
Sen toisenkin neuvoksen, Ensio Laineen, hän tunsi, ja he tulivat kuulemma hyvin toimeenkin, vaikka Laine oli kovin kaukana vasemmalla poliittisessa ajattelussaan.
Hän itse on hyvinkin keskellä – verenperintönä. Isän isä, Oskari Ala-Nissilä toimi luottamustehtävissä ja oli maallikkosaarnaaja.
– Sekä ankara maalaisliittolainen. Hän sai puolueen kultaisen ansiomerkin ja sellainen on minullakin tuolla, hän viittaa Hirvikosken keskustassa sijaitsevan, kauniisti remontoidun entisen kanttorilan johonkin huoneeseen, johonkin piironkiin.
Samanlainen kultainen merkki oli äidin isällä ja vielä Alise-vaimonkin isällä.
Olavi Ala-Nissilä kasvoi Kurittulassa Loimaan kunnassa viisilapsisessa perheessä.
– Isä oli työkyvytön sodan jälkeen. Kaikilla meidän lapsista ei ollut mahdollista mennä yhteiskouluun.
Kauppakoulun ja -opiston jälkeen hän opiskeli Turun kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden maisteriksi, ja on ehtinyt toimia niin opettajana kuin auktorisoituna tilintarkastajana ja kirjoittaa kirjojakin erikoisalastaan taloudesta.
Hän sanoo, ettei ole halunnut olla koskaan pelkän politiikan varassa, vaan on tehnyt esimerkiksi töitä tilintarkastajana.
– Olisin voinut tehdä ihan jotain muutakin kuin politiikkaa ja olisin varmaan saanut enemmän jopa rahaa. Vaalikampanjoihin olen hakannut omaa rahaa omakotitalon hinnan, enemmänkin.
Vaikuttaminen on verenperintöä, mutta vaikea kuvata muuten kuin halulla rakentaa parempaa maailmaa.
Sitä ei yksin tehdä, vaan joukkueena, Olavi Ala-Nissilä sanoo. Pitää tuntea ja tietää ihmisiä, verkostoitua. Löytää vaikuttamisen paikkoja.
– Joskus mukana on sattumaakin, hän sanoo ja kertoo nyt jo edesmenneen, silloisen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kauko Juhantalon sysänneen hänet aikoinaan eduskunnan tehtävissä eteenpäin.
Olavi Ala-Nissilä valittiin ensimmäisellä kaudellaan pöytäkirjoja ja muita menettelytapoja läpi käyvän eduskunnan tarkistajan tehtävään ja tämä oli ollut Juhantalolle merkki.
Kun otit noin veemäisen homman niin tyynesti vastaan, oli hän perustellut Olavi Ala-Nissilän nostamista Suomen Pankin tilintarkastajaksi.
Tosin vielä hieman kansanomaisemmin.
Kansanedustaja ei ole kenenkään esimies, mutta voi olla mukana vaikuttamassa.
– Oleellista on, että kaupungeilla ja muilla tahoilla pitää olla hankkeita, joita edustaja sitten voi kannattaa ja ajaa.
Jos ei ole hankkeita, ei ole edistettävää.
– Aktiivisuus luo aktiivisuutta ja tarjonta luo kysyntää, katsotaan vaikka esimerkiksi Markku Helanderin halleja.
– Ei politiikassa omaa etua ajeta.
Ja jos joku ajaa, niin kalliilla hinnalla, varsinkin kun politiikka on Olavi Ala-Nissilän mukaan muuttunut.
Vaikka olisi miten taitava poliitikko, kaikkeen ei voi itse tai edes joukkueena vaikuttaa. Riittämättömyyden tunne on ennenkin ollut poliitikon ainainen seuralainen, koska asioita on paljon ja ne pitää tuntea.
– Oikaista voit oikeastaan vain kerran, hän kuvaa luottamuksen merkitystä.
Lisäksi nykyään ollaan koko ajan paineen alla ja myös luupin alla.
– Tuntuu, että on gallup-demokratia, tuijotetaan niitä. Some-maailma myös pelkistää asioita liikaa.
Kauheinta hänen mielestään on se, ettei puhuta enää totta. Sitä ei onneksi esiinny niinkään Suomessa, mutta maailmalta se on tuttua, erityisesti autoritaarisista maista, kuten Venäjältä.
Työ ja politiikka on usein pyörinyt kotonakin ajatuksissa kellonaikaan katsomatta.
– Välillä on ollut nukkuminen huonoa.
– Pitää olla joku ajatus tekemisen takana, aate, muuten ei jaksa.
Sitkeä. Sen hän laskee parhaaksi ominaisuudekseen poliitikkona. Ja tietää, että nostaa esiin jatkossakin yhä uudelleen bioenergian mahdollisuudet, osaajapulan ratkaisemisen ja asumisen kehittämisen Loimaalla.
Ysitien tärkeydestä ja parantamisesta hän on puhunut kauan. Puhuu edelleen ja tulee puhumaan.
Eikä kuulijan tarvitse olla kummoinenkaan einstein, että ymmärtää miksi. Kun siitä kysyy, kokeneen poliitikon ilme muuttuu ja toisella puolella pöytää onkin liikenneonnettomuudessa Ysitiellä kuolleen nuoren miehen isä.
– Kimmo oli lahjakas, hän muistelee ja kertoo sitten, miten ihmiset ottivat osaa perheen suruun niin, että kaikki tuodut kukat eivät mahtuneet mihinkään kodissa.
Ehkä siksi, että on nähnyt paljon politiikassa, häntä tuntuu jollain lailla ihmetyttävän, miten ihmiset elävät mukana ja miten paljon tukijoita oli. On.
Ihmisiä, jotka eivät odotakaan mitään itselleen.
Nyt on edessä erilainen joulu. Ei siksi, että hän on valtiopäiväneuvos, vaan siksi, että joulu on ensimmäinen ilman loppusyksystä menehtynyttä Alise-vaimoa.
– Henkka tässä minua välillä komentelee, hän sanoo ja huutaa virnistäen keittiöön Henriikka-tyttärelleen, että eikös häntä tarvitsekin vähän komennella.
Tarvitsee, kuuluu oitis vastaus, mutta ei ihan komennellen.
Entä jos neuvos saisi nyt neuvoa?
– Eletään vaikeita aikoja, hän aloittaa ja jatkaa, että neuvomisen sijaan hän voisi ennemminkin toivoa, että edessä olisi kaikilla sitkon ja toivon joulu.