Oripääläiset Jiri ja Milja pääsevät juhlimaan pääministerin kanssa

0
Neljäsluokkalaiset Jiri Kairus ja Milja Muhonen edustavat myös Oripäätä ja sen koulua valtakunnallisessa lasten itsenäisyyspäivän juhlassa säätytalossa.

ORIPÄÄ Pääministeri Sanna Marin emännöi lasten itsenäisyyspäivän juhlaa ensi keskiviikkona, jolloin säätytaloon saapuu paikalle yli 550 lasta Suomen 280 kunnasta.
Oripään koulusta säätytaloon lähtevät juhlimaan neljäsluokkalaiset Milja Muhonen ja Jiri Kairus.
Molemmat ovat hyvissä ajoin valmistautuneet päivään hankkimalla juhlavaatteita. Milja kävi äidin kanssa ostamassa mustan mekon, boleron ja sukkahousut.
– Tykkäsin niistä ja sain itse valita.
Jiriltä löytyi valmiiksi tumman puvun takki ja kauluspaita, mutta housut olivat jääneet pieniksi. Suorien housujen lisäksi hän hankki rusetin perheen ostosreissulla.
Varhain juhlapäivän aamuna Milja käy kampaajalla. Hänelle tehdään mahdollisesti letti ja kiharoita, ehkä hiuksista tehdään rusetti.
– Äiti näytti kampauksesta kuvan, jotain sen tyylistä.
Molempien äidit lähtevät saattamaan mukaan, ja nelikko matkustaa junalla Helsinkiin.

Muutamaa päivää ennen h-hetkeä tuleva pääministerin kättely säätytalossa ei paljoa jännitä Oripään edustajia.
Se pitää selvittää, mitä päivän emännälle kuuluu sanoa tervehdittäessä: ehkä siinä kiitetään kutsusta, mutta sopiiko enää keskiviikkona toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää, kun varsinainen päivä on jo ohi?
Molemmat tietävät, että Suomi on itsenäistynyt joulukuun 6. päivä, mutta tarkka vuosi ei heti muistu mieleen. Pikkuisen yli sadan vuoden sen täytyy olla, kun satavuotisjuhlia vietettiin vähän aikaa sitten.
– Sen tiedän, että vuosina 1939–1945 on ollut sota, Jiri muistaa kuulleensa isältä ja vaarilta.
– Vaarin isä ja sen veljet ovat olleet sodassa. Vaarin isän veljen nimi on taulussakin, hän sanoo viitaten Oripään koulun aulassa sijaitsevaan suureen laattaan, jossa on monen muunkin paikallisen miehen nimet.
Miljan on helppo muistaa itsenäisyyspäivä, sillä samana päivänä on hänen pikkuveljensä nimipäivä. Hän on vielä epävarma siitä, katsooko hän televisiosta varsinaisia Linnan juhlia.
– Olen enemmän omassa huoneessani.

Tämänvuotisen lasten itsenäisyyspäivän juhlan teemana on Tulevaisuuden tekijät.
Jiri ja Milja odottavat, että paikalla on paljon väkeä ja jotakin syötävää. Ehkä siellä on joitain esiintyjiäkin, kenties joku tubettaja.
– Minä seuraan yhtä tubettajaa, jolla on oma hevonen, ratsastusta harrastava Milja kertoo.
Jiri uskoo tunnistavansa pääministerin, sillä hänen kasvonsa ovat tutut uutisista, etenkin koronaan liittyvistä.
Hallituskauden aikana puhetta on ollut myös kevyemmistä aiheista, kuten pääministerin juhlimisesta. Jiri on sitä mieltä, että juhliminen on pääministerille ok, kunhan sen tekee omalla vapaa-ajalla eikä työajalla.

Vieraiksi säätytalon itsenäisyyspäivän juhlaan on kutsuttu kymmenvuotiaita ympäri Suomea, kaksi jokaisesta kunnasta.
Loimaalta juhlaan osallistuvat Hilda Lohtander Niinijoen koulusta ja Ilari Taberman Hirvikosken yhtenäiskoulusta. Ypäjältä osallistuvat Silja Seppänen ja Fedja Jaakkola Hevospitäjän yhtenäiskoulun Perttulan yksiköstä.
Suomen lasten itsenäisyyspäivän juhla järjestettiin ensimmäisen kerran Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi vuonna 2017. Kahtena viime vuonna tapahtumaa ei voitu järjestää koronan takia.