Nallenkolon päiväkoti on muuttanut kunnanviraston tiloihin.

ORIPÄÄN kunta siirtää Nallenkolon päiväkodin toiminnan kunnanvirastoon, sillä sisäilmatutkimuksen perusteella Nallenkolon tilat ovat peruskorjauksen tarpeessa.
Aihetta käsitteli sivistyslautakunta, joka päätti, että Nallenkolon toiminta siirretään kunnanvirastoon nuorisotila Nosen tiloihin kiireellisesti joululoman jälkeen, mutta väliaikaisesti. Päätösmuotoilu syntyi jäsen Tiina Siivosen (vas./sit.) muutosehdotuksesta, ja lautakunta hyväksyi sen yksimielisesti.
Nuorisotila Nose puolestaan jää tauolle, kunnes sille on osoittaa korvaavat tilat. Vapaa-aikaohjaaja suunnittelee korvaavaa toimintaa nuorille ja ryhtyy selvittämään korvaavaa nuorisotilaa välittömästi esimerkiksi kirjaston lisäosasta. Lautakunta hyväksyi kyseisen päätösmuotoilun yksituumaisesti varajäsen Mika Niemisen (kesk.) muutosehdotuksen pohjalta.
Oripään kirjasto sijaitsee liikerakennuksessa K-marketin yhteydessä.

Nallenkolossa järjestetään esiopetusta ja 5-vuotiaiden varhaiskasvatusta yli 20 lapselle.
Tekninen johtaja, sivistysjohtaja ja kunnanjohtaja olivat tehneet sivistyslautakunnalle lausunnon Nallenkolon tilanteesta.
Lausunnossa viitattiin muun muassa teetettyyn sisäilmatutkimukseen, jonka perusteella Nallenkolon vanha kiinteistö tarvitsee peruskorjausta. Kiinteistön käytön osalta lausunnon antaa terveystarkastaja ja lääkäri oman kohdekäyntinsä jälkeen. Nämä käynnit sijoittuvat ensi vuoden alkuun.
Viranhaltijat suosittelivat päiväkotitoiminnan siirtämistä muihin kunnan tiloihin, jotta kunta voi rauhassa pohtia ja suunnitella päiväkotikiinteistön ratkaisuja ja vaihtoehtoja.
Lausunnon kerrotaan, että kunnalla on päiväkotitoiminnalle sopivat tilat kunnanvirastossa nuorisotila Nosen tiloissa, mutta se tarkoittaa Nosen tilapäistä keskeyttämistä, koska sille ei ole osoittaa korvaavia tiloja tässä vaiheessa.

Viranhaltijoiden mukaan Nallenkolon toiminnan siirto voisi alkaa ensi vuoden alussa.
Ennen päiväkodin toimintojen siirtämistä kunnanviraston tiloissa saatetaan joutua tekemään joitakin muutostöitä. Myös kalusteita ja irtainta on hankittava.