Bisonsin vuosi käyntiin tappiolla

0

Miesten koripallon 1. divisioona A:ssa nähtiin loppiaisen kunniaksi melkoinen yllätys, kun sarjan hännänhuippuna koko kauden majaillut järvenpääläinen Raiders Basket onnistui hakemaan vierasvoiton Loimaan liikuntahallilta. Vaiherikkaan ottelun päätteeksi lukemat komeilivat vierasjoukkueen eduksi 87-100.

 

Raidersin uusi amerikkalaisvahvistus, takapelaajan tontilla viihtyvät Jordan Perkins osoittautui ensimmäisessä ottelussaan Raidersin paidassa varsin kelvolliseksi vahvistukseksi divari-A:han. 185-senttinen Perkins viimeisteli monipuolisesti 37 pistettä, napaten kylkeen seitsemän levypalloa ja jakaen kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Vielä kun yksi Bisonsin parhaista kaaripuolustajista, Louis Rucklin, kärsi virhevaikeuksista koko ottelun, ei Bisonsilta löytynyt lääkkeitä miehen pysäyttämiseksi.

 

Bisonsin valopilkkuina ottelussa toimivat parhaana palkittu Kyrolo Marchenko (21p/4l), joka oli hyökkäyspäässä jo totutun tehokas. Ukrainalaislaituri on päässyt kauden edetessä aina paremmin ja paremmin mukaan Darko Mihajlovicin pelikirjan sivuille ja alkaa löytämään rooliaan joukkueessa. Toinen hyvän ottelun pelannut Biisoni oli joukkueen kapteenina ottelussa toiminut Sami Tahvanainen (15p/5l). Pitkän loukkaantumis-/kuntoutusprosessin männä vuonna läpi käynyt toisen vuoden Biisoni alkaa löytämään jälleen sitä pelivirettä, joka miehellä viime kausien aikana on totuttu näkemään.

 

Bisonsilla jäi paljon parannettavaa vuoden avauksesta, jos ja kun joukkue mielii keväällä pelata divarin finaaleiden kautta itsensä takaisin Korisliigaan. Töitä on vielä edessä, mutta joukkueen sisällä usko omaan tekemiseen on vahva. Seuraavan kerran Biisonilauma pääsee irti sunnuntaina 15.1. kun joukkue matkustaa pääkaupunkiin Helsingin NMKY:n vieraaksi. NMKY otti kauden ensimmäisestä kohtaamisesta pisteet, ja on Raidersin ohella ainoa joukkue joka on tällä kaudella Bisonsin kyennyt voittamaan. Saviseudun koripalloylpeys lähtee tasoittamaan puntteja ärsytettynä.