Hurrikaani onnistui laajalla rintamalla

0

Hurrikaani- Loimaa – TUTO Volley 3-1 ( 25-18,25-21,19-25,26-24)

Lauantai- illan Mestaruusliigan kotipeli sujui alusta saakka kotijoukkueen komennossa. Hurrikaani ei antanut turkulaisvieraille mahdollisuuksia, vaikka kolmas erä lipsahtikin vieraille. – Tiedettiin, että TUTO hyökkää hyvin, jos onnistuvat vastaanottopelaamisessa. Me panostimme syöttöön, ja nyt onnistuimme hyvin, Jani Niskakangas iloitsi. Niskakankaan otettua Hurrikaanin päävalmentajapesti, joukkueen pelaamiseen on tullut monipuolisuutta ja rentoutta. Nyt uudistuneen peli- ilmeen sai kokea Olli Kuoksan joukkue. – Hurrikaani syötti kahdessa ensimmäisessä erässä todella hyvin, ja ahdisti meidät nurkkaan. Sen lisäksi Välimaa (Santeri) passasi fiksusti, ensi kaudella Hurrikaanin käskijäksi siirtyvä Kuoksa kertasi. Kun Hurrikaani julkisti viime viikolla seuran ja Kuoksan päävalmentajasopimuksen, sai lauantain kohtaaminen aivan uudenlaista sähköä. Sen aisti ennen ottelua ja ottelun aikana. Ja loimaalaisyleisö näytti pelisilmää, antamalla esittelyssä tulevalle päävalmentajalleen raikuvat aplodit. – Ei ne (katsojat) ainakaan vielä huutanut mua pihalle, Kuoksa hauskutti lehdistötilaisuudessa.

Sen jälkeen, kun Hurrikaanissa vaihdettiin valmennusta, on Niskakangas onnistunut vapauttamaan joukkueen ilmapiiriä. Nyt näytti siltä, että jokainen pelaaja, joka kentällä kävi, onnistui täydellisesti. Parhaana esimerkkinä voidaan pitää Miro Leinosta, joka saldosi 15 pistettä ja syötti neljä ässää. – Meillä on joukkueessa kova kilpailutilanne keskipelaajien osalta. Treeneissä pitää olla kunnossa ja peleissä on tultava onnistumisia, muuten joutuu vaihtoon, Leinonen myönsi.

Leinosen lisäksi Nooa Marttilan vire näyttää kestävän. Tänään Marttila syötti kolme ässää, minkä lisäksi ensimmäisen kauden liigapelaajan otteisiin on tullut itseluottamusta ja rauhallisuutta. Tästäkin ainakin osan voi laittaa Niskakankaan piikkiin. Ottelun komeimmat pisteet takoi Aleksi Muukkonen (25pist. 3ässää), minkä lisäksi hakkuri ratkaisi monta pitkää pallorallia omalle joukkueelle. – Me ollaan nyt saatu oma pelaaminen rullaamaan mukavasti ja onnistujia on paljon. Jatkossa on vaikea valita aloitusseitsikkoa, Niskakangas myhäili.

Kotivoitto kasvatti Hurrikaanin voittoputken kolmen ottelun mittaiseksi, ja taistelu kotiedusta on edelleen elossa. Ero neljäntenä olevaan Karelian Hurmokseen on enää kolme pistettä, ja Hurrikaanin loppuohjelma on kotipelipainotteinen. Seuraava iso testi on ensi lauantain Suomen cupin välieräpeli Akaa- Volleyta vastaan. Kun näköpiirissä ei ole mitään uhkakuvia siitä, että joukkueen pelin taso laskisi, voidaan hiljalleen elätellä toiveita Suomen cupin finaaleista. Alkukauden perusteella siihen ei monikaan olisi uskonut, mutta nyt kaikki on realismia.

 

Valtteri Arra