KOLUMNI Kukkahattutäteilyä ja ladulla kävelyä

0
Kuva: LL arkisto.

Ennen joulua se iski ensimmäisen kerran. Olin hiihtämässä kotikylän pururadalla, kun matkan edetessä ladulla alkoi näkyä kengänjälkiä ja myöhemmin mäessä myös pulkan jättämiä uria. Asia alkoi ärsyttää, koska kyseisen mäen vieressä oli erikseen pulkkamäki mäenlaskua varten. Jonkun mielestä valmiiksi tampatulla alustalla sai kuitenkin paremmat vauhdit, koska jälkiä oli useampia. Lievä laturaivo valtasi mielen.

Toisen kerran se iski vuoden toisella hiihtolenkillä, kun olimme hiihtämässä siskoni kanssa samalla reitistöllä. Mäenlaskijat olivat pysyneet omassa mäessään, mutta kengänjälkiä oli silti harmittavan paljon. Tällä kertaa talsijat jäivät kuitenkin kiinni itse teossa, sillä he kävelivät vastaan keskellä väylää aivan lenkin loppuvaiheessa. Siskoni tiedusteli ystävällisesti, onko heidän aivan pakko kävellä juuri ladulla. Vastaus oli kiukkuinen ja ytimekäs “on”.

Pakatessamme suksia autoon pohdin ääneen, tarkoittaako laturaivon herääminen sitä, että meistä on tullut himohiihtäjiä. Siskoni vastasi tähän, että ei suinkaan, olemme vain keski-ikäistyneet aikaisin. Ensi kesäksi meidän tulisi hankkia itsellemme kukkahatut.

Mikään laki ei yksiselitteisesti kiellä ladulla kävelyä, mutta sitä voidaan rajoittaa esimerkiksi kyltillä, joka ilmoittaa ladun olevan vain hiihtäjille. Reitillä kävely voi aiheuttaa väylälle ikäviä epätasaisuuksia ja ennen muuta vaaratilanteita etenkin siellä, missä vauhti kasvaa ja näkyvyys on huono.

Asiasta huomauttaminen tuntui pikkumaiselta siitäkin huolimatta, että siihen oli aihetta. Automatkalla kotiin pohdimme hieman naureskellen, mikä on seuraava askel. Alammeko kenties valittaa äänekkäistä moottoriajoneuvoista tai huomautella roskaamisesta heille, jotka eivät jaksa kantaa käärepapereita lähimmälle roska-astialle. Ehkä jopa katsomme tuomitsevasti heitä, jotka savuttelevat tupakoinnille varattujen alueiden ulkopuolella.

Kukkahattutädit vahtaavat, joskus hieman liiankin tarkkaan, että muutkin noudattavat sääntöjä ja hyviä tapoja. Käsite on tuttu kaikille ja etenkin nuorille, joiden toiminta tuntuu usein aiheuttavan pahennusta kyseisessä, usein keski-ikäiseksi mielletyssä kansanryhmässä. Kuka nyt jaksaa aina olla niin pikkutarkka ja valittamassa kaikesta.

Myöhemmin olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että yhteisten sääntöjen noudattaminen ei loppujen lopuksi ole keneltäkään liikaa pyydetty. Usein se ei vaadi juuri mitään, vaan päinvastoin tarkoittaa sitä, että jätetään tekemättä se, minkä arvellaan voivan aiheuttaa toisille kiusaa tai vaivaa.

Kukkahattutädin rinnalle voisikin mielestäni lanseerata uuden termin: ladullakävelijä. Ladullakävelijä on ihminen, joka ei välitä siitä, että oma toiminta voi aiheuttaa jonkinlaista harmia muille ihmisille, jos asialla ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Hiihtoväylällä tepastelu on tästä vain yksi esimerkki.

Oona Tepponen