Kuolonkolarin esitutkinta valmis

0
Kolaripaikalla Hannunkadulla vieraili satoja ihmisiä, Peltoisten alueen asukkaat kertoivat. Onnettomuuspaikalle syntyi pieni kynttilämeri, joka paloi kahden menehtyneen nuoren muistoksi. KUVA: Pasi Salo

Lounais-Suomen poliisi on päättänyt Loimaalla marraskuussa 2022 tapahtuneen liikenneonnettomuuden esitutkinnan. Onnettomuudessa sai surmansa paikkakuntalainen pariskunta.

Poliisi tutki asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Tutkinta on päätetty, koska rikoksesta epäilty henkilö menehtyi onnettomuudessa, eikä asiassa voida siten nostaa syytteitä.

Kahden nuoren aikuisen kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui talvisella kelillä 26. marraskuuta kello 23 aikaan Hannunkadun ja Varastokujan risteyksessä Loimaalla.

Kuljettajana toiminut mies menetti auton hallinnan, ja auto iskeytyi suurella nopeudella teollisuuskiinteistön seinään. Törmäys oli kova, ja vuonna 1994 käyttöönotettu onnettomuusauto syttyi välittömästi voimallisesti palamaan.

– Esitutkinnan perusteella tapahtumasarjassa on ollut kyse kaahailusta. Autoa luistatettiin sivuluisussa yleisillä teillä ja eri katuosuuksilla ajettiin huomattavilla ylinopeuksilla. Kuljettajan ajotapa oli selvästi liikennesääntöjen vastaista, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi sanoo.

Poliisi kohtaa valvonnassaan vastaavanlaista riskikäyttäytymistä valitettavan usein.

– Kaikkeen tämän tapaiseen lainvastaiseen käyttäytymiseen liittyy riskejä. Loimaan marraskuisessa tapauksessa riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla, minkä seurauksena menehtyi kaksi paikkakuntalaista nuorta aikuista.