Loimaan seurakunnan kärkipaikat Heikki Vainiolle ja Eliisa Jaatiselle

0
Seurakuntavaalien myötä Loimaan 27-jäsenisessä kirkkovaltuustossa aloitti 12 uutta valtuutettua. Heikki Vainio ja Eliisa Jaatinen lukeutuvat valtuuston kokeneeseen kaartiin. Taustalla on kappalainen Ari Pääkkönen.

LOIMAAN uusi kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa tekemään luottamushenkilövalintoja.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Heikki Vainio ja varapuheenjohtajaksi Anu Haapanen. Vainio kuuluu kirkkovaltuuston toiseksi suurimpaan, keskustataustaiseen Kirkko keskellämme- ja Haapanen suurimpaan, kokoomustaustaiseen Oikealla polulla -ryhmään.
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi kirkkovaltuusto valitsi Oikealla polulla -ryhmään kuuluvan Eliisa Jaatisen.
Oikealla polulla nousi Loimaan kirkkovaltuuston suurimmaksi ryhmäksi viime marraskuun seurakuntavaaleissa.

Puheessaan kirkkovaltuustolle Heikki Vainio arvioi, että tuleva valtuustokausi saadaan aloittaa melko hyvissä merkeissä. Esimerkiksi seurakunnan talous on vakaalla pohjalla.
Hän sanoi, että seurakunta pystyy rahoittamaan ilman ulkopuolista rahoitusta ison arviolta 800 000 euroa maksavan investoinnin Kaupunginkirkon katon korjauksesta.
– Tähän haetaan ja tultaneen saamaan noin 250 000 euron avustus Kirkkohallitukselta.
Toisena merkittävänä investointikohteena Vainio nosti Kanta-Loimaan kirkon äänentoiston parantamisen, jota hän piti lähes ikuisuuskysymyksenä. Hän vetosi viranhaltijoihin, että ennen toteutusta tehdään kunnollinen suunnitelma, joka toimii päätöksenteon pohjana luottamushenkilöille.
Henkilöstöpuolelta Vainio puhui muun muassa siitä, että seurakunnassa on tapahtumassa nuorennusleikkaus työntekijöiden keskuudessa. Hän viittasi eläköitymisiin ja muutaman työntekijän irtisanoutumiseen tehtävästään.

 

Eliisa Jaatinen on kirkkoneuvoston uusi varapuheenjohtaja

LOIMAA Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittu Eliisa Jaatinen edustaa luottamushenkilöiden kokenutta kaartia, sillä hänellä käynnistyy neljäs kausi kirkkovaltuutettuna.
Jaatinen valittiin ensimmäisen kerran kirkkovaltuustoon Kanta-Loimaan seurakunnassa.
– Sitä ennen olin myös lähetystyön johtokunnan puheenjohtajana, hän kertoi kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen.
Hän kuuluu Loimaan kirkkovaltuustoon suurimpaan, kokoomustaustaiseen Oikealla polulla -ryhmään.
Kirkkoneuvostokaan ei ole Jaatiselle vieras paikka, sillä alkava kausi on hänelle kolmas Loimaan seurakunnan kirkkoneuvostossa. Ensimmäistä kertaa hän toimii neuvoston varapuheenjohtajana.
Loimaan seurakunnassa kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra.

Jaatinen kuvaa itseään neljän lapsen äidiksi ja hymyillen, yksinkertaiseksi mummuksi. Ammatiltaan hän on optikkoalan yrittäjä.
– Vanhempana opiskelin avoimessa yliopistossa yleisestä teologiasta ja uskontopedagogiikasta approt.
Hän kertoo saaneensa kiinnostuksensa teologiaan appivanhemmiltaan Helka ja Yrjö Jaatiselta, jotka ovat molemmat teologeja.
– Muutettuamme takaisin Loimaalle luottamustoimet alkoivat kiinnostaa kodinperintönä, sillä isäni Erkki Koivisto on ollut luottamustoimissa vaikka kuinka pitkään.
Jaatinen toimi useamman vuoden Loimaan kokoomuksen sihteerinä sinä aikana, kun Jukka Nuoranne oli puheenjohtajana.
– Samalla olin koululautakunnan jäsenenä yhteensä 12 vuotta.
Jaatinen kuitenkin muistuttaa tärkeimpänä, ettei hän olisi löytänyt tietään seurakuntaan, ellei hän olisi oppinut iltarukouksia Leena-äidiltään ja sitä kautta kasvanut hiljalleen uskoon.

Kirkkovaltuustossa Jaatista luonnehdittiin muun muassa uudistajaksi ja ihmisten kuuntelijaksi.
– Uudistaminen on ajassa elämistä. Monesti ajatellaan, että se on arkista uusien käytäntöjen ja työkalujen päivittämistä tai kirkkolakien muovaamista, Jaatinen miettii.
Hän kysyy, voisiko uudistaminen olla myös sitä, että ajatuksissa palataan alkuseurakuntaan päin ja katsotaan, mitä sieltä voi ammentaa.
– Silloin jäljelle voi jäädä paljas usko. Ei hallintohimmeleitä, ei komeita kirkkorakennuksia, vain usko.

 

Loimaan seurakunnan uusi kirkkoneuvosto:

Eliisa Jaatinen, Tarja Mäki-Punto-Ristanen, Erkki Kallio, Veli Reunanen, Mari Koenkytö, Eija Pajula, Paula Ristimäki, Jukka Laaksonen, Ilkka Uusitalo ja Timo Tamminen.