Maa on pannukakku ja kuu on juustoa

0
Mielipiteet Loimaan Lehteen toimitus@loimaanlehti.fi

Loimaan kaupunginhallitus teki kokouksessaan 19.12.2022 varmaan ainakin Suomen nopeimman, jollei jopa Guinnessin ennätysten kirjaan päätyvän kuntalaisaloitepäätöksen: Ei toimenpiteitä, asia on loppuun käsitelty, katso kokouksen ptk § 386.

Myös ratkaisun perustelut olivat ennätyksellistä tasoa ”maa on pannukakku ja kuu on juustoa”. Vähän kärjistäen; kaupunginhallituksemme mielestä Loimaan olemassaolo loppuu automaattisesti vuoteen 2025, siksi senjälkeistä tulevaisuutta ei tarvitse edes miettiä tai suunnitella aktiivisesti. Päätös aloitteeseeni osoitti todella myös sen, että Loimaa on varsin yhteistyöhaluton kunta naapureitaan kohtaan.

Tietysti lähes kaikki kunnat Suomessa ”Kuusniemestä” lähtien ovat varsin omahyväisiä hesykasti-lahkolaisia, jotka omaan napaansa tuijottamalla uskovat saavuttavansa nirvanan.

Mutta, jyrkkä kiitos kuitenkin aloitteen nopeasta käsittelystä, vaikka oikeastaan tässä oli taas kerran ”pukki kaalimaan vartijana”, sillä aloitteeni olisi kuulunut kaupunginvaltuuston päätettäväksi, koska siinä esitettiin kaupungin päättäjiä ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, joihin niitä ei ole automaattisesti velvoitettu; vähän sama kuin kuntalainen valittaisi jonkun viranhaltijan päätöksestä ja viranhaltija päättäisi itse asian loppuun käsitellyksi!
Jotten osoittaisi liikaa negatiivisuutta hallintoamme kohtaan, teen sille vapaasti hyödynnettäväksi esityksen, jossa Loimaa (erityisesti valtiopäiväneuvoksemme kehiin!) voisi yhteistyössä esimerkiksi aloitteessa mainitsemieni naapurikuntien ja useiden muidenkin kanssa vaatia valtiovaltaa suunnittelemaan nopealla aikataululla rautatieyhteyttä pääkaupunkiseudulta Forssan-Humppilan-Loimaan-Huittisten ynnä muiden kautta Poriin ja/tai Raumalle.

Samassa yhteydessä tehtäisiin Eurajoen ydinvoimaloiden ja Pohjanlahden tuulivoimaloiden sähkönenergian maakaapelointi, tietoliikenneyhteyksiä, vesi- ja viemärijohtoja ynnä muita voisi myös samalla kertaa ”piilottaa” maan alle. Tietysti myös 2-tie olisi suunnittelussa aktiivisesti mukana. Turvallisuutta,

huoltovarmuutta, luonnonsuojelua, kestävää kehitystä roppakaupalla, eikö vain, vai mitä häh? Hankkeen toteutuessa sen positiivisessa vaikutuspiirissä olisi vähintään 2/3 suomalaisista.

Ns. tunnin rata Helsingin Turun välille kuulemma maksaa n. 2 miljardia euroa, todellisuudessa varmaan 4 miljardia. Kyseessä olevassa hankkeessa ei ole hiventäkään järkeä, sillä maapallon luonnonvaroista aika lienee viimeiseksi loppuva hyödyke ja tieteen mielestä meillä on vielä 4,5 miljardia vuotta aikaa, tunti sinne tai tänne, so what! Käytetään nämäkin rahat järkevämmin! Politiikka on tahdon asia.

Ja sattuneesta syystä The Tremeloesin vanha hittipiisi ”Silence is Golden” soimaan tauotta Ylistaronkatu 36:ssa.

Hannes Mikkola
Kojonperä