Pitkältä vierasmatkalta tyhjin käsin kotiin

0

Karelian Hurmos–Hurrikaani-Loimaa 3–0 (25–15, 25–21, 25–18).

Haastava ja pitkä arkipeli kaukana Joensuussa. Yli 500 kilometriä ja seitsemän tuntia bussissa istumista yhteen suuntaan. Sen jälkeen edessä taistelu Mestaruusliigan pisteistä. Ei mikään helpoin tilanne virittää itseään pelimoodiin. Ja tällä kertaa henkinen lataus jäi vaisuksi. Kotijoukkue Karelian Hurmos pelasi hyvin, ja Hurrikaanille ottelusta muodostui selviytymiskamppailu.
– Tulos ei ihan kokonaan ole Hurmoksen hyvyyttä. Meiltä paska peli, Lauri Vanhanen myönsi suoraan.
Osittain Vanhanen oli oikeassa, mutta kotijoukkueen peli oli keskiviikkona niin hyvällä tasolla, että Hurrikaanin olisi tarvinnut jopa venyä voittaakseen vastustajansa. Eetu Häyrinen ja Mikko Räsänen hyökkäsivät molemmat yli 60 prosentin tehoilla, eivätkä vieraat pystyneet vastaamaan samalla mitalla.
Vanhaselle merkittiin kaksi pistettä ja Nooa Marttilalle kuusi pistettä. Molemmat laiturit jäivät pahasti miinukselle, joten näillä tehoilla ottelua on vaikea voittaa.
Kun Aleksi Muukkosestakaan ei ollut tällä kertaa pelastajaksi, vaan hänetkin torjuttiin viidesti, oli valmentaja Jani Niskakankaan laukusta syöty eväät. Vaikka hän teki muutoksia kahden erän jälkeen kokoonpanoon ottamalla Marttilan tilalle Adrián Petrufin ja Miika Haapaniemen tilalle Atro Bergin, ottelun lopputulos ei tästä muuttunut. Berg onnistui hyvin hyökäten kahdesti ja napaten yhden torjuntapisteen. Petrufin iltaa koristi kolme pistettä.
– Ei voi bussimatkan piikkiin laittaa. Fyysisesti oltiin kyllä läsnä, mutta henkisesti ei, summasi Niskakangas rökäletappiota. Päävalmentajan mukaan joukkue pärjäsi ainoastaan syöttö-vastaanottopelissä, mitä hän epäili ennen ottelua vaikeimmaksi osa-alueeksi.
– Ihan kaikessa muussa oltiin kaveria tänään jäljessä. Jos meillä ei ole pää mukana, vaikeuttaa se meidän pelaamista. Vain toisessa erässä oltiin jollain tavalla mukana ottelussa, mutta siinäkään peli-ilme ei ollut normaali.
Niskakankaan mielestä ruma tappio Joensuussa on nollattava nopeasti, sillä seuraava peli on jo lauantaina Vantaalla Ducksia vastaan.
– Nyt on tärkeintä palata omalle tasolle ja jatkaa kovaa työntekoa. Meidän on oltava valmiina lauantaina ja taisteltava rajusti.
Hurrikaanin otteluohjelma jatkuu tiiviinä, se kohtaa seuraavaksi Ducksin, Perungan Pojat ja TUTO Volleyn. Näistä otteluista joukkueen on raavittava iso kasa pisteitä, jotta se saa vankistettua paikkaansa runkosarjan sijoilla 5–6.

Valtteri Arra

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän