PUNKALAIDUN Poliisina esiintynyt huijari vei vanhukselta pankkikortin maanantaina 16. tammikuuta Punkalaitumella.

Iäkkään henkilön asunnon ovelle oli tullut mies, joka oli esiintynyt poliisina ja kertonut sepitettyä tarinaa rikoksesta, jolla verukkeella hän oli pyytänyt saada vanhuksen pankkikortin nähtäväkseen. Vanhus oli antanut pankkikortin ja kertonut sen tunnusluvun.

Mies oli poistunut paikalta pankkikortti mukanaan. Kortilla oli tämän jälkeen tehty huomattava määrä ostoja Pirkanmaalla. Poliisi tutkii tapausta virkavallan anastuksena ja törkeänä petoksena.

Valepoliisien kohteeksi joutuvat tyypillisesti iäkkäät ihmiset, joille esimerkiksi soitetaan tai tullaan ovelle ja esiinnytään poliisina ja kerrotaan keksittyä tarinaa rikosuhasta, jonka vuoksi olisi tarve saada uhrin pankki- tai maksukortti tai verkkopankkitunnukset haltuun sepitetyn rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi. Tämän jälkeen saaduilla tiedoilla nostetaan tilillä olevat varat.

Poliisi muistuttaa, että virkatehtävissä oleva poliisi ei koskaan pyydä pankkikorttia, tunnuslukua tai verkkopankkitunnuksia. Poliisi ei niitä tietoja tarvitse asiakkaalta.