Someron Säästöpankki avaa konttorin keväällä Kauppatorin viereen

0
Konttorinpäällikkö Marjaana Kaasalainen ja pankinjohtaja Joni Rintamaa kertovat Someron Säästöpankin saapuvan Loimaalle tosissaan ja täydellä palveluvalikoimalla. Kauppatorin kulmauksessa sijaitsevat tilat ovat entuudestaan tutut pankkitoiminnasta. Niissä toimi aikoinaan myös Loimaan Säästöpankki.

LOIMAA Someron Säästöpankki laajentaa Loimaalle ja avaa konttorin Kauppatorin kulmaukseen Vesikoskenkadulle tiloihin, joilla on pitkät pankkiperinteet.
Pankinjohtaja Joni Rintamaa tavoittelee, että konttori avataan vapun tienoilla. Sitä ennen tiloissa tehdään muutostöitä.
Loimaan konttorin toiminnasta vastaa konttorinpäällikkönä Hirvikoskella asuva ja Ypäjältä lähtöisin oleva Marjaana Kaasalainen. Konttorissa tulee työskentelemään paikan päällä alustavasti kuusi työntekijää ja lisäksi pankissa käy vaihtuvia asiantuntijoita.
Rintamaa ja Kaasalainen luonnehtivat Loimaan tulevaa konttoria täyden palvelun pankiksi, josta löytyvät muun muassa henkilörahoitukseen, varallisuudenhoitoon sekä yritys- ja maatalousrahoitukseen liittyvät palvelut.
Pankki tulee tarjoamaan Loimaalla myös kassapalveluja, joiden laajuus riippuu siitä, paljonko niille on kysyntää. Rintamaa sanoo, että kassapalvelut voivat olla tärkeitä esimerkiksi iäkkäille ja yrittäjille sekä kenelle tahansa, joka haluaa silloin tällöin poiketa konttoriin.
– Ihmiset kaipaavat palvelua ihmiseltä ihmiselle.

Se, miksi Someron Säästöpankki avaa konttorin Loimaalle, johtuu Rintamaan mukaan pankkikentällä tapahtuvista muutoksista.
Loimaa ei ole ainoa paikkakunta, jonne Someron Säästöpankki laajentaa tai on jo laajentanut. Pankki tiedotti viime kesänä laajentavansa toimintaansa Loimaan ohella Turkuun (LL 9.7.2022). Tämän vuoden aikana pankki avaa konttorin Loimaan lisäksi Haminaan. Turussa konttori puolestaan siirtyy väistötiloista remontoituihin tiloihin alkuvuoden aikana.
Kaasalainen muistuttaa, että Someron Säästöpankilla on jo entuudestaan asiakkaita Loimaan seudulta. Rintamaan mukaan Loimaa soveltuu konttorin paikaksi myös siksi, että Loimaan seutu on vahvaa maatalousaluetta ja Someron Säästöpankki on jo ennestään Säästöpankkiryhmän suurin maatalousrahoittaja.
Konttoriverkoston laajentamisen jälkeen Someron Säästöpankilla on kaikkiaan 13 konttoria viiden maakunnan alueella eteläisessä Suomessa.

Loimaan konttorin henkilöstö on pitkälti jo kasassa. – Olemme saaneet töihin paikallisesti tuttuja kasvoja, Marjaana Kaasalainen sanoo tyytyväisenä.

Viime kesänä, kun Someron Säästöpankki tiedotti konttorin avaamisesta Loimaalle, Rintamaa sanoo, ettei heillä ollut vielä tuolloin tiedossa tarkkaa sijaintia. Paikkakartoitus aloitettiin kesän jälkeen. Hänen mukaansa heillä oli useita vaihtoehtoja, joista Kauppatorin kulmauksen tilat osoittautuivat sopivimmiksi.
– Tähän on helppo tehdä pankkitilat, Kaasalainen jatkaa vanhaan pankkitaloon viitaten ja sanoo, että tilojen vuokrasopimus allekirjoitettiin hiljattain.
Säästöpankki on vuokrannut noin 300 neliön tilat kiinteistön katutasosta. Tiloissa on tehty jo purkutöitä, ja varsinainen remontti alkaa lähiaikoina.
Kaasalainen kertoo, että konttoritilat tehdään käytännössä uusiksi sähkö- ja lvi-töitä myöten ja että he saapuvat Loimaalle tosissaan.
– Täysillä tehdään ja täysillä tullaan. Tässä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Rintamaan mukaan tilat tehdään kunnolla, jotta niissä pärjätään pitkälle tulevaisuuteen.
Tilojen ensimmäinen pankkitoimija oli aikoinaan Loimaan Säästöpankki, joka aloitti Kauppatorin kulmauksessa noin 50 vuotta sitten. Tilojen viimeisimpänä pankkipuolen toimijana oli Nordea.
Sen lisäksi että tilat huokuvat pankkihistoriaa, tiettyä historian symboliikkaa on siinäkin, että Kaasalaisen täti aloitti oman pankkiuransa kyseisissä tiloissa Loimaan Säästöpankin palveluksessa 1970-luvulla.
– Tavallaan ympyrä sulkeutuu, Kaasalainen miettii.

Kaasalainen ja Rintamaa puhuvat mielellään siitä, kuinka Someron Säästöpankki ui vastavirtaan yleiseen pankkikehitykseen nähden perustamalla konttoreita ja tarjoamalla paikallisia palveluita paikallisen henkilökunnan voimin.
Kaasalainen pitää harvinaisena ja merkittävänä asiana sitä, että he aikovat pitää konttorin ovet avoinna koko sen aukioloaikoina riippumatta esimerkiksi siitä, mihin aikaan kassapalveluita on saatavilla.
– Tähän voi poiketa vaikka ohimennen. Perimmäiset asiat ovat lopulta aika yksinkertaisia, ja meille on sydämen asia ihmisten palveleminen, hän luonnehtii ja sanoo aiemman pankkiuransa kokemuksella suljettujen ovien aiheuttavan ihmisissä paheksuntaa.
Rintamaan mielestä jo Säästöpankkiryhmän 200-vuotinen historiakin velvoittaa palvelemaan. Hän havainnollistaa paikallisuuden merkitystä esimerkiksi sillä, että jos kynnys lähestyä pankkia on liian korkea, voivat esimerkiksi säästöön kertyneet varat jäädä herkästi makaamaan tilille inflaation nakerrettavaksi.
Rintamaa muistuttaa, että itsenäisenä pankkina esimerkiksi luottopäätökset pystytään tekemään paikallisesti ja hän toivoo, että tätä kautta pankki pystyy olemaan mukana tukemassa esimerkiksi paikallista yritystoimintaa.
– Voimme tehdä asioita omalla tavallamme ilman vahvaa konserniohjausta.