Hurrikaanille iso voitto Tiikereistä

0

Hurrikaani- Loimaa – Kokkolan Tiikerit 3-2 (25-12,28-30,23-25,25-21,15-12)

 

Sunnuntai- ilta tarjoili lentisviihdettä koko rahalla Liikuntahallin yleisölle. Hurrikaani joutui otteluun ilman Aleksi Muukkosta ja Kokkolan Tiikerien hakkuri Daniel Thiessen kärsi sydänvaivoista ja joutui jättämään ottelun ensimmäisen erän jälkeen kesken.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen näytöstä alusta saakka. Se pommitti syöttöruudussa Tiikerien vastaanoton aivan palasiksi, minkä takia vieraat eivät erässä juurikaan hyökkäyspisteillä juhlineet. – Hurrikaani aloitti pelin hyvällä syötöllä. Meidän vastaanotto ei sitä kestänyt. Vaikka meilläkin oli aika vahva leijasyöttö, Hurrikaanin vastaanotto kesti sen hyvin, Tiikerien päävalmentaja Mikko Keskisipilä myönsi.

Ottelu alkoi oikeastaan vasta toisesta erästä. Tiikerit sai pelin käyntiin ja pääsi hallitsemaan paikoitellen erään. Samalla vieraiden vahva puolustus- ja jatkopallopelaaminen turhautti kotijoukkueen pelaajia siinä määrin, että Hurrikaani alkoi räiskimään palloa. – Toisessa erässä annettiin kaverille liikaa pisteitä omilla virheillä, Jani Niskakangas sadatteli. Kaikkiaan joukkue teki erässä viisi syöttövirhettä ja seitsemän hyökkäysvirhettä. Siitäkin huolimatta, Tiikerit voitti erän vasta jatkopallojen kautta.

Niskakangas kommentoi, että oma joukkue nosti tasoaan kolmanteen erään. Analyysi piti täysin paikkansa, mutta samoin teki Tiikerit. Molemmat joukkueet intoutuivat esittämään laadukasta lentopalloa ja tunnetaso alkoi hipomaan Liikuntahallin kattoa. Ottelusta muodostui hiukan yllättäen rajatuomareille vaikea, niin monta tuomiota rajatuomarit näyttivät ristiin. Tämän takia myös pelaajat kävivät ahkerasti päätuomari Mikhal Laitin luona keskustelemassa tuomioista.

Ottelun ratkaisu nähtiin vasta viidennessä erässä, kun Hurrikaani onnistui voittamaan neljännen erän. Päätöseräkään ei jättänyt ketään katsomossa kylmäksi. Alkuun Tiikerit otti 4-1 johtotilanteen, johon Niskakangas reagoi ottamalla aikalisän. Tämän jälkeen kotijoukkueen peli lähti rullaamaan ja hetkessä sillä oli 9-6 johto. Johtotilanteeseen pääsemistä helpotti Kristers Dardzansin kaksi perättäistä ässää.

Vaikka Hurrikaani joutui peliin ilman Muukkosta, se ei joukkueen pelaamisen tasossa näkynyt. – Ollaan aika monta kertaa tällä kaudella osoitettu, että emme ole yhden miehen varassa, Niskakangas totesi. Ja Muukkosen paikkaajana onnistui Adrián Petruf (17pist. +16) lähes täydellisesti. Slovakialainen nosti varmasti Tiikerien leijasyötöt ja myös hyökkäyssuuntaan tuli tärkeitä onnistumisia. Miehen kasvoilta näkyi kilometrien päähän onnistumisen tuoma olotila. – Pari ensimmäistä kuukautta syksyllä oli vaikeita, mutta nyt on helpottanut. Ja tällaisen yleisön edessä oli tänään aivan mahtava pelata, slovakialainen paljasti.

Vaikka Hurrikaani sai kaksi pistettä ja menetti yhden, voidaan kotivoittoa pitää torjuntavoittona. Jälleen kerran nuori joukkue osoitti, että se on Niskakankaan johdolla onnistunut löytämään sille sopivan pelitavan. Kotivoitto oli jo kuudes putkeen ja samalla se katkaisi kahden ottelun tappioputken. – Tänään pelattiin pitkän kaavan kautta, joten huomenna palautellaan, kotijoukkueen voittoisa päävalmentaja paljasti suunnitelmia. Kauaa ei Hurrikaani ehdi nauttimaan voitosta, sillä jo keskiviikkona Loimaalle saapuu Raision Loimu.

 

Valtteri Arra