Hurrikaanin voittoputki katkesi Akaan illassa

0

Akaa-Volley – Hurrikaani- Loimaa 3-0 (25-23,25-20,25-17)

 

Kotijoukkue Akaa- Volley katkaisi Hurrikaanin viiden ottelun voittoputken lauantai- illan kamppailussa. – Meillä oli ensimmäisessä erässä mahdollisuus, mutta emme onnistuneet, Jani Niskakangas tiivisti ottelun kulun. Päävalmentaja summasi, että vastaanottopelaaminen oli sen verran vaatimatonta, ettei Santeri Välimaalle jäänyt muita mahdollisuuksia, kuin passata isoa laitapassia. – Akaa on hyvä torjuntajoukkue, joten he saivat ison torjunnan aina meidän laiturien eteen. Keskeltä emme juurikaan päässeet hyökkäämään, Niskakangas kertasi.

Vaikka syöttöviivan takana saldot olivat molemmilla joukkueilla lähes identtiset, isoin ero tuli vastaanottopelaamisen jälkeen. Kun Kristers Dardzans (13pist. +3)  ja Aleksi Muukkonen (5pist. -5) pysyivät Akaan torjunnan pihdeissä läpi ottelun, ei tulivoima yksinkertaisesti riittänyt vierailla isäntien kaatamiseen. Vastaavasti Akaa- Volley hyökkäsi hurjilla tehoilla hakkurinsa Ali Fazlin (20pist. +11, hyök.% 63) kautta. Vaikka ensimmäisessä erässä Greg Petty ei vielä saanut konettaan käyntiin, amerikkalaisen moottori lämpeni toisesta erästä alkaen. Tämän jälkeen Hurrikaanin torjunnalla oli kiirettä, sen verran monipuolisesti Anton Välimaa tarjoili palloa laitoihin. Kun kaksikon lisäksi Sauli Sinkkonen hyökkäsi keskeltä varmasti, olisi vierasvoitto vaatinut tiiviimpää torjuntapelaamista. Ainoastaan Mikko Suomalainen onnistui verkolla, kaikkiaan miehelle merkittiin viisi torjuntapistettä.

Vierastappio Akaassa laittoi taistelun neljännestä sijasta entistä tiukemmaksi. Neljäs sija toisi puolivälieriin kotiedun, mikä Hurrikaanille olisi iso saavutus. Tällä hetkellä neljännessä sijassa on kiinni Karelian Hurmos, mutta Hurrikaani on kahden pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Hurmoksen ja Hurrikaanin välissä on viidentenä Kokkolan Tiikerit, joka saapuu ensi sunnuntaina Loimaalle. On turha mainita, että tulevan sunnuntain ottelulla on valtava merkitys loppukautta silmällä pitäen. Sen lisäksi, Hurrikaani pelaa vielä kahdesti vieraissa Savo Volleyta vastaan ja kertaalleen Vantaa Ducksin vieraana. Loimaalle saapuvat Tiikerien lisäksi Raision Loimu ja TUTO Volley.

Mestaruusliigan runkosarja on tasaisempi pitkiin aikoihin. Jokaisella sarjapisteellä ja voitolla on nyt iso merkitys. Vaikka Akaasta tuliaisina ei pisteitä lähtenyt mukaan, taistelu jatkuu. Hurrikaani pelasi yhden heikoimmista peleistä vuodenvaihteen jälkeen, ehkä tappiossa on jopa loppukautta ajatellen hyvä opetus. Nimittäin, mitään ei saa ilmaiseksi, pisteet, erävoitot ja ottelun on voitettava itse, eikä vain odottaa, mitä tapahtuu. Hurrikaanin etuna on, että se saa vielä pelata kolme runkosarjan peliä kotisalissa. Ja Liikuntahallista on muodostunut painajainen kaikille vastustajille. On enemmän kuin odotettavaa, että yleisö löytää jälleen tulevana sunnuntaina katsomoon, kun Mestaruusliigan nuorin joukkue haastaa Tiikereitä.

 

Valtteri Arra