KOLUMNI Kauhun tasapainosta dominoriskiin

0

Ukrainan sodan alkamisen jälkeen Putin on uhkaillut länsimaita ja Ukrainaa ydinaseella. Sitä ennen Pohjois-Korean ydinkokeet ja Iranin ydinaseohjelma ovat saaneet paljon huomiota mediassa. Trumpin kauden aikana kuulin useamman kerran epäilyksen siitä, onko Trump oikea henkilö päättämään Yhdysvaltain ydinaseiden käytöstä.

Samanaikaisesti monet kylmän sodan aikaiset käsitykset ydinaseista ovat tulleet tiensä päähän, koska ydinasevaltioiden määrä on kasvanut, ero ydinaseiden ja muiden aseiden välillä on hämärtynyt, ydinaseteknologia on kehittynyt ja ylipäätään käsitys siitä, mikä on ydinasevaltio, ei ole aivan itsestään selvä.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt hidas taustavirtaus, joka on kuljettanut maat ensin kohti kansainvälistä säätelyä, ydinkärkien vähentämistä ja kylmän sodan loppua. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin ydinaseita jälleen parannellaan ja lisätään. Aiemmat kansainväliset sopimukset ovat jääneet ratifioimatta monissa ydinasevaltioissa, eikä uusien laatimisesta ole juurikaan toivoa.

Kylmän sodan aikaan suurvallat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpavarustelivat ydinasekärjillään. Ajatus rauhasta perustui kauhun tasapainoon, joka tarkoittaa sitä, että kumpikaan ydinasevaltio ei voisi tehdä ensimmäistä iskua, sillä silloin toinen valtio voisi kostaa iskun yhtä massiivisella tavalla. Ensimmäisen iskun tekeminen olisi siis kohtalokas virhe, joka voisi johtaa lopulta koko sivilisaation tuhoutumiseen.

Ydinaseteknologia on kuitenkin sittemmin kehittynyt. Nykyään ydinasevaltiot yrittävät pois kauhun tasapainosta. Aseteknologialla pyritään esimerkiksi estämään vihollisen ydinaseisku. Toisin sanoen ydinaseisku voitaisiin estää tavanomaisella aseella, mikä kuulostaa ehkä aluksi hyvältä, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että valtiot pyrkivät säilyttämään oman iskukykynsä ja lamauttamaan vastustajan. Samalla yritetään kehittää ydinohjuksia niin, että ne pystyvät kiertämään ja hämäämään tämänkaltaista asetta, jonka tehtävänä on pysäyttää ydinisku.

Sen sijaan että valtiot olisivat yhdessä sitoutuneet siihen, etteivät tee ensimmäistä iskua, esimerkiksi Venäjä on helpottanut lainsäädännöllisesti kynnystä ensimmäisen iskun tekemiseen. Ydinasevaltioita on kuitenkin nykyään yhdeksän, joten ehkä ydinaseiskuja vastustavat aseet eivät murenna kauhun tasapainoa, vaan tuovat vain lisää epävarmuutta ja pelkoa politiikkaan, sillä on mahdollista, että vihollisen lisäksi joku muu voi kostaa iskun. Monenvälisyys eli useamman kuin kahden eri valtion osallisuus tuo ehdottomasti enemmän huomioitavia osia ydinasekilpailuun. Toistaiseksi kaikki ydinaseita omistavat ovat valtioita, eivätkä muita ryhmittymiä, mikä voi muuttua tulevaisuudessa.

Ydinsotaa voi myös pyrkiä rajoittamaan niin, ettei ydinaseilla hyökätä kaupunkeihin vaan sotilaallisesti keskeisiin paikkoihin. Käsitys rajoitetusta ydinsodasta on noussut monissa spekulaatioissa, miten länsimaat reagoisivat, mikäli Venäjä käyttäisi ydinasetta. Onneksi se ei ole erityisen todennäköistä tällä hetkellä ja monet tiukat tilanteet on vältetty lähihistoriassa. Kukaan ei voi tietää, pysyisikö ydinaseen käyttö kohtuudessa. Sotahan on kohtuuden vastakohta.

Emilia Voltti