LOIMAA/SARKA-MUSEO – Miksi syömme kuin syömme, ruokahistorioitsija, FT Ritva Kylli kysyy.
Miksi juuri suomalaiset ovat mieltyneet maitosuklaaseen ja emmental- ja edam-tyyppisiin juustoihin? Tai miksi vaikkapa Pohjois-Amerikkaan lähteneet siirtolaisetkin vielä pitkään tekivät lipeäkalaa, vaikka yhteys alkuperäiseen perinteeseen oli jo aikaa katkennut?
Mikä kaikki vaikuttaa siihen, mitä meidän lautasillemme päätyy?
Tätä valottaa Suomen maatalousmuseo Saran uusi Ruokasi ei ole sinun -näyttely, jossa pohditaan millaista ruokakeskustelu on ollut ennen ja mitä se on nykyään.
Ruoasta on käyty ja käydään jopa kieltä polttavaa keskustelua, vt. museonjohtaja Iina Wahlström totesi näyttelyn avajaisissa.
– Kaikilla on jonkinlainen suhde ruokaan. Teemme valintoja joka päivä.
Niiden valintojen taustoja näyttely tuo esiin.
Näyttelyyn tutustuneet Jenni ja Jussi Mäkelä ihmettelivät, miten ihmisiä ovat ruoan suhteen ennenkin pohdituttaneet ihan samat asiat kuin ihmisiä tänäänkin.
– Kahvin ja ruoan hinta, terveellisyys ja se, etteivät perheet syö samassa pöydässä.
Mäkelöille tärkeää on katsoa, missä heidän ostamansa ruoka on tuotettu.
– Jos lähiruokaa ei ole saatavilla, yritämme etsiä kotimaisen vaihtoehdon.
Avajaispuheen pitänyt Ritva Kylli kertoi, miten kahvin hintaa kauhisteltiin esimerkiksi jo 1800-luvulla. Eräs mielipidekirjoittaja oli jopa suositellut, että jos kahviin käytettäisiin tietyn verran vähemmän rahaa, jo viidessä vuodessa sitä kertyisi niin paljon säästöön, että viimein saataisiin rakennettua rautatie Hämeenlinnasta Ouluun.
Suomen itsenäistymisen jälkeisinä vuosina voi oli kallista ja sen vastikkeiden käyttöä suositeltiin kovin – margariinien menekkiä vauhditettiin tuotenimillä kuten Suomi ja Karjala.
Jo yli 50 vuotta sitten keskusteltiin ruoan keventämisestä, sillä työt olivat maaseudullakin keventyneet ja myös autoistuminen muutti elämää. Tieto vitamiineista sai ihmiset kiinnittämään huomiota ruoan terveellisyyteen jo sata vuotta sitten, mutta kasvisten tie suomalaisten lautaselle on ollut kivinen.
1970-luvulla ilmaantui ruokakeskusteluun kiire-sana, kun perheet eivät ehtineet samaan pöytään syömään, ja siitä oltiin huolissaan. Harva tulee ajatelleeksi, miten kiire muutti esimerkiksi jälkiruokakulttuuria. Kun vielä pakastimet yleistyivät, jälkiruoat hiipuivat, mutta suomalaisista tuli jäätelökansaa.
– Miksi syömme maksalaatikkoa, vaikka sisäelinruoat ovat muuten lähes hävinneet lautasiltamme? Elintarviketeollisuus on käyttänyt hyväksi tietoa makumieltymyksistämme einesten tekemisessä, Ritva Kylli kertoo.
Sanomalehdistä ja muista lähteistä hän tehnyt havaintoja eri aikakausista.
– Haastavina aikoina palataan perusraaka-aineiden ääreen.
– Vähemmistössä ollaan, Heikki Eskola summasi, kun oli näyttelyn ruokakyselyn napsutellut läpi yhdeltä seinältä löytyvästä näytöstä.
Ruudulta näki omien vastausten ohella sen, mitä mieltä muut ihmiset ovat kysymyksistä olleet. Hyvän ruoan tärkeydestä hän oli vielä valtaosan kanssa yhtä mieltä, mutta muissa kysymyksissä hän piti kiinni omista, hyviksi havaitsemistaan periaatteista.
– Näen, että on parasta, kun syö monipuolisesti. Periaatteena on, että en hae täydennystä pilleripurkista.
Ruoan terveellisyyteen, kuten rasvojen laatuun, on iän myötä tullut kiinnitettyä enemmän huomiota.
– Pikkusen pitää uskoa jo, hän virnistää.
Lihaviha ihmetyttää, mutta ”ruohojakin” hän sanoo syövänsä, etenkin kuulemma jos on hyvä kastike.
– Teen meille joka päivä salaattiannoksen, Ulla Eskola sanookin ja toteaa, että kalaruoka syödään heillä myös joka viikko.
Ja mikäs siinä syödessä, kun paistetut silakat ovat Heikki Eskolan mukaan jopa hänen lempiruokansa.