PÄÄKIRJOITUS Rauhassa rupsahdetaan

0
Arkistokuva LL Arkisto/TS

Kun tiistaina illalla tuli liikuttua Loimaan ja Alastaron keskustassa, muistui taas mieleen, että onhan meillä täällä paljon aktiivista väkeä. Heimolinnassa oli loppuunmyyty konsertti ja Alastarolla taas näytti olevan kokous parissakin tilassa parkkipaikkatilanteen perusteella katsottuna. Kauppoihinkin näytti riittävän asiakkaita.

Taajamissa koiran kanssa lenkkeillessä ja muutenkin seudulla liikkuessa kuitenkin huomaa, että siellä täällä tienpäät näyttävät siltä, että liikennettä ei ole näillä lumilla ollut.

Ikäviä päätöksiä on edessä monissa perheissä, yhdistyksissä ja kunnissakin (LL 16.2.). Mitä tehdä vähälle käytölle jääneille rakennuksille? Mitä tehdä rakennuksille, joissa jo on esimerkiksi sisäilmaongelma – ja joissa vähintään tulee ongelmia, jos kiinteistöä ei käytetä ja varsinkin jos sen kuntoa ei pidetä yllä?

Raha ratkaisee monissa tapauksissa. Jos ylläpitoon ei ole rahaa, on tuskin korjaukseen tai uusiokäytön suunnitteluun ja toteuttamiseenkaan.

Rupsahda rauhassa rakkaani mun, lauloi Kari Kuuva aikoinaan. Toivottavasti tämä henki ei kuvaa meidän seutuamme.