Perinnehiihto innosti ladulle

0
Loimaan Perinnesuksen ja Sarka-museon Perinnehiihtotempauksessa pääsi kokeilemaan entisajan hiihtovälineistöä. Yhteislähtö sujui rauhallisesti.

Loimaa/Sarka-museo
Maija Paloposki

Sekuntikellolla ei aikaa mittailtu eikä doping-testien perään kyselty, kun Suomen maatalousmuseo Saran ja Loimaan Perinnesuksen järjestämässä Perinnehiihtotempauksessa kokeiltiin, kuinka vanhan ajan suksi tänä päivänä luistaa.

Perinnesuksen Jouko Pukki oli hoitanut paikalle urheiluvälineistöä eri vuosikymmeniltä, tosin tällä kertaa huoltoon ei sen isommin aikaa tuhlattu.

– Pölyt on pyyhitty, hän kertoi.

Mauno Ketonen ei lainamenopelejä tarvinnut, sillä hän löysi Mälläisissä sijaitsevasta kotimuseostaan koivusta veistellyt sukset, joilla hän arveli olevan ikää ainakin sata vuotta. Perusmonot eivät Ketosen hikilautoihin istu, joten jalassaan hänellä oli puusta tehdyt hiihtojalkineet.

– Kai näilläkin pystyssä pysyy, hän naureskeli.

Jukka Heinoselle hiihtäminen on ollut niin mieluisa laji, että hän on aikoinaan osallistunut useampaan Finlandia-hiihtoonkin. Perinnetapahtumassa hän kuitenkin malttoi edetä näytöstyyliin yhden sauvan taktiikalla. Suksien pitokin oli toimiva, sillä niiden pohjana oli majavannahkaa.

– Nyt ei oteta kilometrivauhtia, hän sanoi.

Niinijoella asuva Riitta Markkula kertoi olevansa yllytyshullu, ja siksi hänenkin oli päästävä Saran tiluksille latuja testaamaan.

– Kannatti tulla, oli tosi hauskaa, ihana ilma ja hyvää seuraa.

Hän kiitteli, että myös sukset luistivat sopivan liukkaasti ilman huoltoa ja purkkeja. Markkulalla oli käytössään Veli-Jussi-puolisonsa isän vanhat sukset, joilla isäntä oli joskus käynyt metsäkierroksilla.

– Villapaitakin on hänen, ja tämähän on nyt muotia!