Satakunnantien iso remontti alkaa keväällä

0
Remontin pääpaino on kunnallistekniikan korjauksessa, mutta parannuksia on luvassa myös tienkäyttäjille esimerkiksi tien rakennekerrosten ja asfaltin uusimisen myötä.

LOIMAAN kaupungin elinympäristölautakunta valitsi Satakunnantien perusparannuksen urakoitsijaksi Maisemarakennus Viitanen oy:n. Saneerauksen arvonlisäveroton kokonaisurakkahinta on 1 897 000 euroa.

Perusparannus toteutetaan tämän ja ensi vuoden aikana. Tekninen johtaja Antti Korte tavoittelee, että työt päästään aloittamaan helmi-maaliskuun vaihteen tienoilla. Sitä ennen lautakunnan päätöksen on saatava lainvoima ja urakkasopimus on allekirjoitettava.

Hän arvioi alustavasti, että kadun remontti saataneen valmiiksi kesään 2024 mennessä.

Peruskorjattavan katuosuuden pituus on noin 900 metriä. Peruskorjaus ei koske koko Satakunnantietä, sillä kadun ääripäät Prisman takana ja rautatien tuntumassa jäävät urakan ulkopuolelle (LL 28.5.2022).

Saneerauksen yhteydessä rakennetaan uudet vesijohdot ja jätevesiviemäri Satakunnantien alle ja korjataan muut kadun rakenteet.

Nykyisin Satakunnantien alla olevassa kunnallistekniikassa ei ole lainkaan jätevesijohtoa, vaan Satakunnantien poikkikaduilta jätevesi etenee kadun alta Loimijoen rannassa olevaan vanhaan ja huonokuntoiseen viemäriin, jota joudutaan huuhtelemaan säännöllisesti.

Peruskorjauksen myötä poikkikatujen jätevesi otetaan uuteen viemäriin ja vanhan viemärin kuormitusta vähennetään. Rantaviemäri jää remontin jälkeenkin yhä käyttöön, mutta uudella viemärillä pienennetään vanhan viemärin tukkeutumisriskiä.

Korte kertoo, että pääpiirteissään Satakunnantien katualue ja kevyen liikenteen väylät säilyvät toteutukseltaan nykyisellään, mutta esimerkiksi korotettuja suojateitä voi tulla hieman eri paikkoihin kuin nyt.

Työmaa vaikuttaa aikanaan kadun liikenteeseen. Korte kertoo, että liikkuminen kiinteistöille turvataan koko työmaan ajan, mutta läpikulkuun voi tulla katkoja.

– Pääosin liikenteen pitäisi sujua työmaasta huolimatta. Toki turhaa liikkumista Satakunnantiellä on syytä välttää työmaan aikana.

Kaupunki kilpailutti hankinnan yhdessä hankkeeseen osallistuvan Loimaan Vesi -liikelaitoksen kanssa.

Urakasta saatiin määräaikaan mennessä viisi tarjousta, joista yksi hylättiin puutteellisena. Elinympäristölautakunnan valintaperusteena oli halvin vertailuhinta.

Maisemarakennus Viitasen kotipaikka on Uusikaupunki.

Perusparannuksen budjettivaraus on kokonaisuudessaan 2,4 miljoonaa euroa. Investoinnin kustannusten jako kaupungin ja vesiliikelaitoksen välillä tarkentuu hankinnan edetessä.