”Tarjoutukaa soittamaan vaikka bensarahalla” – Loimaasta elävän musiikin kaupunki?

0
Big Daddy & Rockin' Combo julkaisee uuden sinkkunsa julkkarikeikalla lauantaina Heimolinnassa, jossa he lämmittelevät rautalankakitaroinnin suuruus Esa Pulliaista ja pianistivirtuoosi Mr Breathlessiä. KUVA: Pasi Markula

Loimaa

– Äänitystäkin enemmän odotan seuraavan julkaisun videon tekemistä, Big Daddy & Rockin Combo yhtyeen laulusolisti Jyrki ”Big Daddy” Koenkytö virnistää.

Gigolonviikset on kuulemma kuvauksiin jo varattuna, sillä se seuraava julkaisu tulee olemaan ikivihreä Just a Gigolo -kappale.

Ennen sitä julkaistaan kuitenkin jo vinyylille kaiverrettu sinkku, jolla yhtye pistää uuteen kuosiin Del Shannonin ikonisen Runaway-hitin ja Elviksen Baby I don’t care -biisin.

Äänitykset on tehty Kemiönsaarella Mountain Musicin studiossa Hannu Korkeamäen komennossa.

– Ensin vähän mietitytti, että mitä tästä tulee, kun seinillä oli Tommi Läntisen, Kaija Koon, Kirkan ja Antti Tuiskun kulta- ja platinalevyjä. Mutta ensimmäistä kertaa annettiin tuottajalle-miksaajalle vapaat kädet, ja täytyy sanoa, että soundit tulivat kyllä tähän päivään.

Lauantaina sinkku julkaistaan Heimolinnassa keikalla, jolla he lämmittelevät maankuuluja muusikkoja, rautalankakitaroinnin suuruus Esa Pulliaista ja pianotaituri Mr Breathlessia. Rockin’ Combo aloittelee tunnin settinsä iltayhdeksältä ja ennen yhtätoista lauteille pääsevät vieraat.

Vaikka bändin juuret juontavat 1980-luvulle, niin 15 vuotta se on toiminut aktiivisesti – keikkailu nimittäin alkoi Jyrki Koenkydön nelikymppisiltä ja vuosiin mahtuu pitkäsoittoa, videoita ja keikkoja muuallakin kuin kotipaikkakunnilla ja -maakunnassa.

– Vanhaa rokkenrollia rockabillymausteella, ja lisänä ripaus raskaampaa kitarointia, laulusolisti listaa bändin musiikin reseptiksi.

Loimaan K-Citymarketin kauppiaana vaimonsa Mari Koenkydön kanssa arjessa toimiva Jyrki Koenkytö sanoo musiikin olevan hänelle rentoutumismuoto.

– Kun on vähän konservatiivinen ammatti, niin musiikissa saa sitten hölmöillä. Ihmisethän eivät tule keikoille murjottamaan, vaan pitämään hauskaa.

Parhaaseensa bändi keikoilla pyrkii, mutta kaiken varalta mainostaa itseään ”Suomen huonoimpana rockabillybändinä”.

– Koskaan ei ole vielä tarvinnut maksaa, että pääsee esiintymään, Jyrki Koenkytö nauraa ja muistaa, että kerran Helsingissä eräs kuulija tuli keikan jälkeen jopa sanomaan, että ”ette te nyt niin huonoja olleetkaan”.

– Mutta vielä ei ole kyllä saatu haastetta väärästä mainonnasta!

Loimaan seudulla on Jyrki Koenkydön mukaan hyviä bändejä ja ammattitaitoisia muusikoita – jopa lajikirjoa riittää, sillä kokoonpanoja on hevimetalliyhtyeistä lähtien monen genren musiikkia omissa kappaleissaan käyttäviin muusikoihin saakka.

– Ja onhan meillä kaksi Voice of Finland -finalistiakin, Paavo Laapotti ja Maritza.

Legendaarisia ja omissa sarjoissaan menestyneitä yhtyeitä on Philharmonic Blues Bandista Dr Papa’siin, ja nuoria on tulossa, hän tietää.

Jyrki Koenkytö kuitenkin toivoo, että nuoret tulisivat omista kanavistaan keikoille.

– Silloin kun me olimme nuoria, oli Lallintalot ja Tarvashovit, joihin pääsivät aloittelevatkin bändit lämppäämään, hän muistelee ja sanoo, että muusikkona kehittyy, kun menee elävän yleisön eteen.

– Uskon, että edelleen yleisö arvostaa, kun elävä artisti soittaa ja jotain muuta kuin kertakäyttömusiikkia.

Neuvojakin konkariksi jo laskettavalla rokkimiehellä riittää. Keikkapalkkio kannattaa pitää varsinkin alkuun maltillisena, jotta saa esiintymistilaisuuksia ja pääsee kehittymään.

– Kunhan nyt bensarahat saisi.

Puhelin siis käteen ja kysymään keikkapaikoista, että pääseekö esiintymään.

– Paikkojakin täällä riittää. On ravintoloita ja Heimolinnakin, esimerkiksi.

Tapahtumajärjestäjän ei kannata pelästyä byrokratiaa, joka hänen kokemuksensa mukaan on melkoinen.

– Kaupunki suhtautuu näihin myönteisesti ja Heimolinnaan kaupungilla on esimerkiksi alustava pelastussuunnitelma.

Jyrki Koenkytö jopa ehdottaa, että Loimaasta voisi jopa alkaa tehdä elävän musiikin tapahtumista tunnettua paikkakuntaa.

– Turussa on rock-klubeja aika vähän, mikä estää, ettei bändejä toisi sieltäkin tänne?

Big Daddy & Rockin’ Combo, Esa Pulliainen ja Mr Breathless la 11.2. Heimolinnassa.