Vuoden taksiammattilainen ajaa antaumuksella

0
Hannes Huhtala on viihtynyt taksiauton ratissa jo lähes neljä vuosikymmentä. Nyt hänet nimettiin vuoden 2022 Taksiammattilaiseksi. Kuva: LL arkisto/Sari Holappa

LOIMAA Vuoden 2022 Taksiammattilaiseksi asiakkaiden tekemien ehdotusten pohjalta valittu loimaalainen taksiyrittäjä Hannes Huhtala (LL 28.1.) sanoo, että taksinkuljettajan ja auton pitää olla siisti.
Huhtala on toiminut taksiyrittäjänä vuodesta 1984 ja jo sitä ennen kuljettajana isänsä yrityksessä.
Taksiliiton järjestämässä ehdokaskyselyssä hän sai kiitoksia erityisesti palvelualttiudestaan.
Perustelujen mukaan Huhtala suhtautuu työhönsä suurella sydämellä ja antaumuksella ja huolehtii ikäihmiset ja apua tarvitsevat kokonaisvaltaisesti matkaan ja kotiin.
Hannes Huhtala on taksiautoilija kolmannessa polvessa. Isoisä toimi autoilijana jo 1920-luvulla. Huhtala kertoo suhtautuvansa työhönsä kunnianhimoisesti ja toivoo samaa myös muilta taksialalla.
– Autosta pitää nousta auttamaan, ja asiakasta on osattava kuunnella. Taksinkuljettaja voi parantaa yksinäisen tai sairaan asiakkaan oloa keskustelemalla, mutta hiljaakin pitää osata olla, kun asiakas niin haluaa, Huhtala pohtii Taksiliiton tiedotteessa.
Hänellä oli 2000-luvun alkupuolella karaoketaksikin, mutta nyt hän ajaa ainoastaan esteetöntä taksia, jolla kuljettaa asiakkaita niin Loimaan sairaalaan, Tyksiin kuin vaikkapa kauppa-asioille.
– Työn kautta on tullut paljon tuttuja ja ystäviä. Yhteistyö on ollut muiden autoilijoiden kanssa saumatonta, ja toivon sen sellaisena jatkuvankin. Kyllä voin sanoa, että taksiala on minun hommani.