Ylös kävelemään ja alas lattialle

0
Kahdeksi minuutiksi tuoliosta ylös!

Selkä kipeä? Hartiat jumissa? Jalat puutuvat?
Uuvuksiin asti on muistutettu istumatyöläisiä liiallisen istumisen haitoista. Yhtä hyvin haitat kohdistuvat kehen tahansa, joka juuttuu pitkäksi aikaa paikoilleen. Neuvot tauottaa tekemisiään voivat jo ärsyttää, mutta hyvin voi luoda omatkin käytäntönsä nousta välillä ylös.

Neuvoiksi saadaan silti kaiken aikaa myös tutkittua tietoa. Työterveyslaitos julkisti tällä viikolla uusimpia havaintojaan. Tutkijat vertasivat neljää tapaa tauottaa istumista. Kaikki olivat parempia kuin vain istua, mutta yksi nousi voittajaksi. Konsti on vieläpä sellainen, että sen osaa kuka vain.

Keino on kävelemään nouseminen kerran puolessa tunnissa. Saimme suosituksenkin: puolen tunnin jaksoissa kaksi minuuttia kävelyä aina 28 minuutin istumisen jälkeen. Tuntuu selkeältä. Kaiken mittaamiseen halukas nykyihminen voi hyvinkin ottaa jalat alleen.

Mikään istumisen tauottelu ei tee juuri siinä hetkessä yhdellä yksittäisellä teolla ihmeitä, mutta jatkumona hyödyt verenkierrolle ovat tutkitusti faktaa. Asia on jokaisen omissa käsissä – tai oikeastaan jaloissa.

Lopuksi fysioterapiaopiskelijoille vinkattu neuvo jaettavaksi eteenpäin. Menkää ihmiset kotona lattialle joka päivä. Vähintään sen verran, että tutkailette omaa tapaa ja kykyä nousta sieltä ylös. Silloin lattia ei ole niin pelottava kuin millaisena se viimeistään ikääntyessä näyttäytyy. AS