AU haki pakkovoiton Vaasasta

0
Jani "Paha poika" Luoma palasi pelikiellosta ja iski heti tehot 2+1. (Arkistokuva: Henrik Siiskonen)

Alastaron Urheilijat otti kovaan paikkaan vierasvoiton Vaasasta, kun se päihitti lauantai-iltana FC Kiiston maalein 4-6. Joukkue nousi voiton avulla sarjataulukossa yhdeksänneksi, ohittaen pääkilpailijat TPK:n ja Riemun, jotka hävisivät viikonlopun omat ottelunsa.

Purppuralohikäärmeet teki Vaasassa minuutin kohdalla toivotun johtomaalin, kun kotijoukkueen epäonnistunut erikoistilanne päättyi Ilari Mettälän ja Jani Luoman nopeaan ylivoimahyökkäykseen. Mettälä tarjosi Luomalle oivan pallon ja – pari edellistä peliä huilannut – numero 22 tyylitteli pelivälineen yläkulmaan. Viime aikoina AU on mukavasti alkanut osumaan ylivoimahyökkäyksistä alkukautta paremmin, kun tilanteet on pelattu maltilla.

AU oli joukkueista se, joka oli paremalla jalalla alkuun liikenteessä. Vieraiijoiden toinen maali syntyi kulmasta ja kolmas, kun Teemu Virtanen käytti palloa Luomalla, joka taituroi Virtasen läpiajoon. Konkaripelaaja iski läheltä ylös ja tulostaululle turvallisen oloisen kolmen maalin johdon. Ennen puoliaikaa nähtiin kuitenkin harmillisesti vielä yksi maali, kun Kiiston Topi Nisula hyökkäsi liukkaasti laidasta ja tuikkasi pallon takakulmaan.

16 Vaasaan saapuneen fanin tukemana, AU lisäsi toisella jaksolla johtoaan parilla osumalla ensimmäiseen kymppiin. Jani Luoma osui jälleen yläkulmaan. Hän pelasi sellaisen pelin taas kerran, että ihmiset varmasti muistivat, miksi tuon kaliiperin äijän puuttuminen pelikieltojen takia riipaisee syvältä. Riku Tamminen iski AU:n viidennen osuman takatolpalta. Loistavan esityön osumaan teki Azad Ebrahimi. Hän oli tätä ennen luonut jo pari muutakin hyvää maalipaikkaa.

AU yritti käyttää kellosta aikaa pois ja onnistuikin siinä tehokkaasti. Siinä missä ykköskentällinen jahtasi vielä terhakasti lisäosumia, niin kakkosnelikolta nähtiin Aleksi Pekosen johdolla kurinalaisempaa muotopelaamista. Purppuralohikäärmeet joutui kuitenkin virheongelmiin muutama minuutti ennen loppua. Rikkeet olivat täynnä, mikä hankaloitti puolustuspeliä.

Kiisto kavensi pelin näyttävällä kulmakuviolla ajassa 38:42. Vain 12 sekuntia myöhemmin pallo vietiin 10 metrin pisteelle, kun AU sortui toistamiseen lyhyen ajan sisään turhahkoon rikkeeseen, vaikka tietysti lähtökohtana on aina, että mielummin rike kuin maali. Tällä kertaa tuli molemmat, kun Matias Träskbäck ampui kympin sisään AU-vahti Viljami Järvisen pohkeen kautta.

Jotta paniikki olisi valmis, niin Kiisto iski maalin päähän ajassa 39:25. Minuutin sisään kolme päästettyä maalia näytti karulta, mutta täydelliselle sulamiselle lyötiin onneksi stoppi ottelun loppusekunneilla, kun Tuomas Happonen osui Kiiston tyhjään maaliin. Loppulukemat 4-6 kuvasivat hyvin ottelutapahtumia. AU ansaitsi voiton, mutta sarjasta suoraan putoava Kiisto antoi kovan vastuksen.

Futsal-Liigan runkosarja saa tulevana lauantaina arvoisensa päätöksen, kun AU saa Loimaan liikuntahallissa vieraakseen viime kauden hopeamitalisti GFT:n, joka taistelee vielä runkosarjan piikkipaikasta. Voitolla AU pysyisi varmuudella sijalla yhdeksän. TPK kärkkyy kymmenentenä pisteen päässä ja sijalla 11 – karsijan paikalla – oleva Riemu on kahden pisteen päässä.

Panosten ollessa tapissa ja ottelun alkamisajan ollessa otollinen, AU odottaa Loimaan kaupungin isännöimään otteluun kauden isoimpia yleisömääriä. AU on kutsunut ennen peliä paikalle myös yhteistyökumppaninsa sekä muut loimaalaisyrittäjät yrittäjätapaamiseen tutustumaan paremmin lajiin sekä seuran toimintaan. AU – GFT lauantaina 18.3. klo 16:00.