Bisons hoiti sunnuntaityönsä kunnialla

0

Bisons-Pyrintö 85-76.

Koripallon Miesten 1. divisioona A lähestyy kevään pudotuspelejä kovalla vauhdilla. Sunnuntaina runkosarjan voiton jo varmistanut Loimaa Bisons sai vieraakseen vielä kiivaasti pudotuspelipaikastaan kamppailevan Tampereen Pyrinnön akatemiajoukkueen. Vaikka ottelu oli verrattain tasainen, ei Bisons lopulta jättänyt Pyrinnölle saumoja kamppailla voitosta. Loppulukemat kirjattiin 85-76.

Ensimmäisen puolikkaan teema kokonaisuudessaan oli menetykset. Bisons sortui lukuisiin helppoihin menetyksiin muun muassa useiden harhasyöttöjen johdosta. Pyrintö pelasi aktiivisesti ollen hienoisessa johdossa ottelun alkupuolikkaalla, kunnes Bisons nappasi johtopaikan itselleen Aapeli Syrjämäen (14p/6l) kahden donkin myötä. Syrjämäki on pelannut loukkaantumisensa jälkeen nousujohteisesti ja on tärkeässä roolissa Bisonsin korin alla joukkueen toisen kotimaisen sentterin, Cedric Latimerin ollessa sairastuvalla.

Toisella puolikkaalla Bisons ei enää päästänyt missään vaiheessa Pyrintöä kuskin paikalle. Ero venähti parhaimmillaan jo 18 pisteen suuruiseksi, mutta viimeisen muutaman minuutin aikana vierailijat saivat hieman kaunisteltua loppulukemia. Kiivaasti pudotuspelipaikastaan kamppaileva Pyrintö saattaa vielä olla runkosarjassa 8. joka tarkoittaisi sitä, että se kohtaisi nimenomaan Bisonsin maaliskuun lopulla alkavissa pudotuspeleissä.

Bisonsin parhaana palkittiin pirteän ottelun pelannut Tevaun Kokko (18p/5l/3s). Oulussa vaikeamman ottelun pelannut Kokko oli pirteä oma itsensä naulaten muun muassa kaaren takaa heittonsa 60% tarkkuudella. Aiemmin jo mainittu Aapeli Syrjämäki alkaa löytää omaa pelivirettään keskikaistalla nauttien Kokon ja Louis Rucklinin (9p/8s) tarjoilusta.

Runkosarjan viimeisessä kamppailussa Bisonsilla ei ole panosta. Joukkue matkustaa Äänekoskelle perinteikkään Huiman vieraaksi ensi viikon sunnuntaina. Viimeistään sunnuntaina selviää myös se, kenet Bisons saa vastaansa puolivälierissä. Peräti neljällä joukkueella on teoreettinen mahdollisuus asettua Bisonsia vastaan, joten minkäänlaisia spekulointeja ei sen suhteen ole viisasta tehdä. Ainoastaan se on varmaa, että puolivälierät alkavat Loimaalla 22.3. kello 18:30.