Eija Martti on kuulolla kylillä – Loimaan asumisen teemavuodelle riittää tapahtumia

0
Eija Martti (keskellä) on tuttu monista yhteyksistä, mutta tässä hän on ensimmäistä kertaa ilmoilla nykyisessä toimessaan Loimaan kaupungin asumisen teemavuoden Asukkaiden Loimaa -hankkeessa. Metsämaan kyläyhdistyksen kanssa syntyi keskustelua kylien tarpeista. Jutulla Pekka Rinne ja Taina Mäkinen.

Loimaa

Miten asukkaat paremmin viihtyisivät Loimaalla?

Kysymyksen parissa sukkuloi vuoden ajan Eija Martti , joka vetää Asukkaiden Loimaa -hanketta. Hanke on osa Loimaan kaupungin asumisen teemavuotta ja se toteutetaan 90-prosenttisesti Leader-rahalla ja lopusta rahoituksesta vastaa kaupunki.

Eija Martin tehtävänä on viedä viestiä teemavuodesta kylille ja yhtä lailla taajamiin ja tuoda puolestaan sieltä asukkaiden toiveita ja tarpeita hallintoonkin asti.

– Tämä on myös hyvien käytänteiden levittämistä. Kaikkien ei tarvitse tehdä tietenkään samoja asioita ja tärkeää on viestiä niistäkin asioista, joita on jo kokeiltu, mutta huomattu, etteivät ne toimikaan.

Tarkoitus on myös yhdessä asukkaiden kanssa pohtia, mitä vaikkapa kylillä voidaan tehdä itse asumisviihtyvyyden parantamiseksi ja mitä toisaalta voitaisiin tehdä yhteistyössä kaupungin kanssa.

– Tai vaikka toisten kylien kanssa.

Sitä hän toivoo, että asukkaat kertoisivat kaikesta loimaalaisesta paikkakunnan ulkopuolellekin.

– Tarinoita siitä, miksi kannattaa asua täällä ja miten täältä löytyy tekemistä ja jopa työpaikkojakin. Asumistakin löytyy kaikennäköistä ja kaikenlaisissa ympäristöissä, hän vinkkaa ja toivoo niitä kierroksillaan Loimaan kolkissa kuulevansakin.

Vierailuja kylille on jo kalenterissa ollut ja lisää on tulossa.

– Saa ottaa yhteyttä, hän lupaa ja korjaa heti perään, että se on suorastaan toivottavaa.

Monessa roolissa Eija Martti on Loimaalla nähty ja kaikkia aiempia roolejaan hän pääsee kyläkoordinaattorina hyödyntämään. Loimaan seudun matkaoppaiden puheenjohtaja hän on ollut monta vuotta kahteen otteeseen ja maatilan töitä hän tekee kotona.

– Metsätyöt ovat lähinnä sydäntä ja puimurin ratissa viihdyn erityisesti, siinä on sellainen rauha ja näkee mitä saa aikaan. Kylvökonetta en ole opetellut, vielä.

Opiskeluun hän on vähän hurahtanut.

– Netistä löytyy vaikka mitä kursseja, ihan ammattikorkeakoulustakin, kemiaa aikanaan yliopistoon lukemaan mennyt Eija Martti sanoo.

Niinpä hän on viime vuosina suorittanut kursseja niin vastuullisessa matkailussa kuin jopa koodaamisessa ja tulevaisuudentutkimuksessa. Ammattioppaaksi ja merkonomiksi hän on valmistunut jo aiemmin.

Oppaan kokemuksella hän sanoo, että Loimaan asukkaat eivät ehkä huomaa itse kotipaikkakuntansa hyviä puolia.

– Moni sanoo, ettei tiedä, onko Loimaalla muka mitään.

Moni onkin myöntänyt yllättyneensä – niin myös Eija Martti itse aikoinaan.

– Jo luonnossa pelkästään täällä on vaikka mitä.

Opastyön ja opiskelujen ansiosta hän on päässyt näkemään kyliä ja niiden toimintaa eri puolilla Suomea esimerkiksi opintoretkillä. Vaikka muuallakin ollaan tosi kekseliäitä, loimaalaisten ei tarvitse kuulemma vertailussa mitenkään hävetä.

– Täällä on todella aktiiviset kylät, hän sanoo ja tietää, että paljon on tehty ja toki lisääkin vielä voidaan tehdä.

Sellainenkin asia Loimaalta kyllä löytyy, mihin Eija Martti ei ole missään muualla Suomessa vielä törmännyt.

– Että joku kylä sitoutuisi tekemään muuttajalle tietyn tuntimäärän talkootyötä, hän viittaa Virttaan kylän keksimään konseptiin uusien asukkaiden saamiseksi.

Asumisen teemavuosi tavoittelee kaikkia

Loimaa

Kati Uusitalo

– Ihan kaikkea ei ole vielä lyöty lukkoon, Loimaan kaupungin asumisen teemavuoden koordinaattori, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Heidi Cavén sanoo, kun vetää henkeä lueteltuaan ensin pitkän rimpsun Loimaan tapahtumia ja tempauksia, joissa teemavuosi näkyy.

Jo tuttujen paikkakunnan tapahtumien lisäksi vuodelle on haarukoitu asumisesta kertovien tarinoiden blogia, valokuvakisaa Mitä esittelisit Loimaalta -tyyppisellä teemalla, kyselyitä, positiivisimman valintaa, kiitoskohteiden kampanjaa ja joulukalenteriakin.

Ideapankissa on lisäksi esimerkiksi kukkapeltoja, tarinapajaa, puistotalkoita ja nuorten tulevaisuuspajaa.

Teemavuoden asioita on suunniteltu niin, että kaikenlaiset ja kaikenikäiset asukkaat tavoitettaisiin – asumisen vuosi on asukkaiden vuosi.

– Asumisviihtyvyys on kaiken a ja o, Heidi Cavén sanoo.

Jos Loimaalla viihdytään, asukkaat kertovat paikkakunnasta muillekin. Se taas voi auttaa saamaan uusia asukkaita, yrityksiä ja työntekijöitä paikkakunnalle.

Jos ei viihdytä, sekin halutaan tietää ja erityisesti saada ehdotuksia siitä, mitä pitäisi tehdä toisin tai parantaa.

Jotta ihmiset löytäisivät harrastuksiin ja tapahtumiin, vuoden aikana halutaan tukea kaupungin tapahtumakalenterin käyttöä.

– Sinne kun laitettaisiin heti päivämäärän selvittyä tapahtumat, niin vältyttäisiin päällekkäisyyksiltä.

Iso ponnistus teemavuoden vetäjille ja loimaalaisille yhdistyksille ja muille toimijoille on 27. toukokuuta keskustassa järjestettävä, kesän avaava tapahtuma, jossa kaikenlainen loimaalainen tekeminen ja harrastaminen esittäytyy asukkaille – ja toivottavasti myös isolle joukolle uusia mahdollisia asukkaita.

Näkyvyyttä Loimaalle ja tietoisuutta seudulle tarvittavasta osaavasta työvoimasta kehrätään Radio Rockilla alkavalla kampanjalla, joka muun muassa tuo kanavan suositun aamuohjelman Korporaation juontajat Harri Moision, Kim Sainion ja Tytti Junnan Loimaalle visiitille.

– Kampanjaan ovat paikalliset yritykset kiitettävästi lähteneet yhteistyökumppaneiksi, mutta jokunen lisääkin mahtuu mukaan.