KOLUMNI Faktan ja fiktion rajamailla voi eksyä helposti

0
Arkistokuva: TS/Jori Liimatainen

Eräällä kirjoituskurssilla annettiin klassinen kirjoitusharjoitus, jossa kehotetaan tarkkailemaan ihmisiä esimerkiksi metrossa ja luoda näkemistään ihmisistä pieni tarina. Minne ja mistä nämä ihmiset tulevat? Mikä voisi olla heidän elämänsä tarina?

Tässä ilmenee hyvä ero fiktion ja faktan luomisella. Fiktio olettaa ja keksii. Se tarjoaa mahdollisuuden luoda henkilöt ja maailma tai kokonainen maailmankaikkeus täysin sellaisiksi kuin oma mielikuvitus vain kykenee. Ellei tarina ole esimerkiksi historiallinen, mikä asettaa tietyt raamit myös faktoille.

Luodessamme fiktiota kopioimme ja jäljittelemme yleensä todellisuutta, mutta sen ei tarvitse olla totta. Vaikka fiktio on osa kirjallisuutta, niin väistämättä se astuu myös todelliseen elämään. Uskomme kerrottuja tarinoita tai luomme niitä itse mielikuvissamme toisista ihmisistä paneutumatta faktoihin. On kiva luoda tarinoita ihmisistä, kunhan muistaa sen, että todellisuudessa ei pitäisi luoda muista ihmisistä fiktionkaltaisia henkilöhahmoja, vaan tutustua oikeasti tähän ihmiseen.

Tarkkailussa on tärkeää, mihin huomionsa kiinnittää. Kuunteleeko toisia ihmisiä ja heidän puheitaan oikeasti? Vai kuuleeko sellaisia asioita, joita toivoo kuulevansa ja odottaa kuulevansa? Ennakkoluulot myös muokkaavat kuvaa toisista ihmistä tietynlaiseen suuntaan. Ihmisen voi laittaa jo tiettyyn muottiin omien ennakkoluulojensa ja kuvitelmiensa pohjalta.

Nyt vaalien alla on helppoa luoda mielikuvia politiikoista, koska heidän puheensa ja henkilöbrändäys ovat vahvasti esillä. On välillä vaikea erottaa, mikä on fiktiota ja mikä faktaa.

Itseäni kiinnostaisivat eniten poliitikot, jotka antavat konkreettisia esimerkkejä puheiden ja tulevaisuuden lupausten sijaan. Olisi paljon mielenkiintoisempaa kuulla, miten lupauksiin mahdollisesti päästään ja millaisia toimenpiteitä lupaukset ja vaali-iskulauseet vaatisivat. Joskus nämä puheet kuulostavat niin vaikeasti ymmärrettäviltä. Sanat helisevät, mutta niin abstrakteissa sfääreissä, että on vaikea hahmottaa ja sijoittaa puheita todellisuuteen.

Jos on vain päämäärä, mutta ei avata millaisia ratkaisuja se vaatii, niin se ei vakuuta. On helppoa toistella, että ikäihmisiä autetaan, mutta olisi kiva tietää, miten siihen tavoitteeseen päästään. Varsinkin kun esimerkiksi kaikki sotekysymykset ovat olleet tapetilla jo vuosia, eli kyseessä ei ole edes enää tuore vyyhti.

Sanat ovat kaunis tapa ilmaista, mutta vaikka kuinka sanataidetta arvostankin, niin teot ovat tärkeintä muun muassa ihmissuhteissa ja politiikassa. Siksi on tärkeää erottaa hyvin fiktio ja fakta, ja nauttia niistä erillisinä maailmoina – vaikka toisinaan ne voivat olla hyvinkin lähellä toisiaan.

Marianne Rovio