Lapset riemuitsivat Peltoisten vuoropäiväkodin kymppisynttäreillä

0
Tanssiparit valmistautuivat synttärikarkeloihin. Kuva: Marianne Rovio

LOIMAA Peltoisten vuoropäiväkodissa vallitsi tiistaina iloinen juhlatunnelma samalla kun talvinen pakkasilma paukkui ulkona, ja kuin tilauksena aurinko paistoi täydellä tehollaan kirkasta valoa päiväjuhlaan. Lasten esitykset riemastuttivat päivän aikana yleisöksi saapuneita vanhempia ja myös entisiä työntekijöitä. Rapeat kymmenen vuotta tulivat täyteen perustajansa mukaisesti, Tarun nimipäivänä 7.3.
– Päiväkoti sai alkunsa vuonna 2013, kun silloinen varhaiskasvatuksen johtaja Taru Laine ehdotti, että jos vanhan Peltoisten koulun tiloihin voisi perustaa vuoropäiväkodin. Sellaiselle koettiin olevan tarvetta, ja nyt kymmenen vuoden jälkeen voi todeta päiväkodin vastanneen hyvin alueen toiveita lasten hoidolle näin ihanassa miljöössä, sanoi Peltoisten vuoropäiväkodin johtaja Hanna Sohlman.
Sohlman on ollut alusta asti Peltoisten vuoropäiväkodissa. Hän kertoi vuosien varrelle mahtuneen niin ylä- kuin alamäkiä, mutta pääosin vuodet ovat menneet hyvin.
– Alamäkeä oli korona-aika, mikä teki kaikkien arjesta hankalampaa. Tosin olemme kiitollisia, että saimme hoitaa monen sairaanhoidon parissa työtä tekevän lapsia, joten koimme olevamme sillä tavalla sairaanhoitajien ja lähihoitajien tukena erityisen raskaalla aikakaudella, Sohlman sanoi ja iloitsi, että vihdoinkin voi järjestää juhlia vapaasti.
Sohlman kuvailee päiväkotia paikaksi, jossa kello pysyy seinässä aina samalla paikalla, mutta lapset ja heidän vanhempansa muuttuvat vuosien varrella.
– Välillä tuntuu, että aika on pysähtynyt, mutta asiakkaat vaihtuvat. Meillä on kyllä paljon lapsia, jotka ovat täällä vauvasta asti. Vuodet kuluvat kuitenkin nopeasti, ja uudet kasvot ilmestyvät kuvioihin. On kiva nähdä, miten lapset kasvavat.
Sohlmanin mukaan Peltoisten vuoropäiväkodissa halutaan ylläpitää lapsiystävällistä ja lapsenmielistä asennetta mahdollisimman pitkälle.
– Myös me aikuiset pyrimme antautumaan leikin iloon mukaan. Mielestäni päiväkotimme kantava voima perustuu huumoriin ja heittäytymiseen.
Vuoropäiväkodin synttärihulina oli leijallut ilmassa heti viikon alusta lasten valmistellessa päiväkodin tiloja juhlaa varten. Alina Mäkelä, 6, kertoi auttaneensa ilmapallojen täyttämisessä.
– Juhlat on kivoja, ja olin mukana myös valmistuspuuhissa. Sain pumpata pumpulla ilmaa palloihin. Ilmapallot ovat kivoja koristeita juhlaan, tyttö iloitsi ja kertoi odottavansa, että he pääsisivät esiintymään yleisölle.
Joona Harjupatana, 5, kertoi pitävänsä laulamisesta, ja heillä oli valmiina lauluesityksiä juhlaan.
– On kivaa päästä laulamaan ja juhlat on hauskoja.
Myös Anelma Vuohijoki, 6, kertoi nauttivansa juhlahumusta.
– Odotan, että pääsen esiintymään pian, kun meillä on kivoja lauluja ja muuta esitystä. Kiva, kun meillä on täällä juhlat.