Alastaron moottoriradasta halutaan Euroopan hiljaisin ja päästöttömin

0
Tulevana kesänä kovimmat hurjapäät pääsevät testaamaan ajotaitojaan Alastaron moottoriradalla esimerkiksi Nascarin tai Formula 4:n ratissa. Myös uudet sähköajoneuvot odottavat kuljettajia. Kuva: Antti Lahtinen

LOIMAA/ALASTARO Alastaron moottoriradalla puhaltavat uudet tuulet. Viime keväänä enemmistöomistuksen perheineen hankkinut Markku Tuomaala (LL 10.5.2022) sanoo ajoneuvojen sähköistymisen avanneen aivan uudet mahdollisuudet kehittää moottoriurheilua.
– Sähköajoneuvoja ei rajoita melu- tai saastemääräykset, vaikka moottoriurheilua säätelee muuten tiukat ympäristöluvat, hän toteaa ja kertoo heidän lähteneen mukaan juuri näistä syistä.
– Me näimme, että maailma muuttuu uuden tekniikan myötä, ja haluamme siksi olla liikkeellä ennen muita.
Tuomaala sanookin, että heidän kunnianhimoinen tavoitteensa on olla tulevaisuudessa Euroopan hiljaisin ja puhtain moottoriurheilukeskus. Jotta siihen päästään, tilauksessa on sähköisiä menopelejä, kuten moottoripyöriä, mönkijöitä, motocrosspyöriä ja moottorikelkkoja.
– Meillä tulee olemaan lähemmäs kaksikymmentä erilaista ajoneuvoa, kun valmistaja saa ne kaikki toimitettua.
Sen lisäksi eri luokkien rata-autoja on hankittu yli kymmenen.
– Porschelta meillä on ajettavana sähköautoja, mutta jos haluaa hypätä Formula 4 -auton rattiin, sekin onnistuu, mutta ei vielä sähköisenä.

ENNEN kuin moottoriradalla päästään täyteen ajovauhtiin, siellä tehdään mittavia muutostöitä. Heti kelien salliessa alkavat sekä uuden ajoradan rakentaminen että vanhan motocrossradan kunnostaminen.
– Alueella on Suomen hienoin ja pisin motocrossrata, joka on ollut käyttämättä lähemmäs 20 vuotta. Muokkaamme siitä nyt kuluttajaystävällisemmän helpottamalla ajamista ja tekemällä radasta turvallisemman, Tuomaala kertoo ja painottaa, että maastoon ei mennä koskaan polttomoottorivehkeillä.
Kahden kilometrin soraradalla ole tarkoitus niinkään ajaa kilpaa vaan pikemminkin siitä tulee huvikäyttöön tarkoitettu pätkä, jonka voi pilkkoa eripituisiksi osuuksiksi.
Uutta asfalttirataa aiotaan puolestaan tehdä 1,7 kilometriä vanhan ollessa mitaltaan 3,5 kilometriä.
– Silloin meillä on periaatteessa kaksi rataa, uusi ja vanha, jotka voidaan tarvittaessa yhdistää. Radasta tulee näin monikäyttöisempi.
Ratatöiden valmistuessa Alastarolla on kansainväliset mitat täyttävä kokonaisuus. Radan luokitus ei kuitenkaan Tuomaalan mukaan nouse, sillä se vaatisi pituuden lisäksi muun muassa turvallisuuteen liittyviä panostuksia.
– Vaikka täällä ei ajetakaan Formula 1 -kisoja tai moto GP:tä, kaikkea muuta sitten voidaankin pituuden puolesta ajaa.

MYÖS talvikäyttöä halutaan lisätä, ja suunnitelmat siitäkin ovat jo käynnissä. Tähän saakka esteenä on ollut lämpimien tilojen puute varikkoalueella. Ensi syksynä siihen tulee muutos, kun uuden varikkorakennuksen työt aloitetaan.
– Tavoitteenamme on saada rata ympärivuotiseen käyttöön. Talvella sitä voivat käyttää esimerkiksi puolustusvoimat tai ajoneuvojen tuotetestaajat.
Uusien rakennusten myötä saadaan myös omaa energiantuotantoa, kun katoille asennetaan tulevaisuudessa aurinkopaneeleita.

TULEVAA kesää Markku Tuomaala pitää ikään kuin harjoituskautena, jona aikana katsotaan, mikä idea kantaa ja mikä ei. Hän toivoo lisäksi, että moottoriradalla tehtävät investoinnit näkyvät alueen yöpymispaikoissa ja kaupungissa yleensä.
– Alastaron sijaintihan on paras mahdollinen, sopivasti juuri kultaisen kolmion keskellä.
Yleisöä houkutellaan paikalle ajopuuhiin paitsi säännöllisten ratapäivien innoittamana myös perheille tarjottavien monenlaisten aktiviteettien avulla.
– Ideana on, että tänne voi tulla vaikka polkupyörällä, koska meiltä löytyy kaikkeen ajoon sopivat välineet.
Iso visio onkin, että moottorirata palvelee kaikkia ajamisesta kiinnostuneita aina vauvasta vaariin, yksityishenkilöstä yrityksiin ja kilpaurheiluun.