Pelastustie ei tarkoita vapaata pysäköintipaikkaa

0
Pelastustie on pidettävä vapaana, jotta hälytysajoneuvot pääsevät lähelle rakennusta. Kuva: Frans Ripatti

LOIMAAN alueen palotarkastaja Timo Reiman sanoo, että autoja näkee valitettavan usein pysäköidyn pelastusteille. Hänen mukaansa toiminta ei ole varsinaisesti lisääntynyt seudulla, mutta jokainen siihen pysäköity ajoneuvo on riski. Kyse on hänen mukaansa liikennerikkomuksesta, josta voi saada sakkorangaistuksen.

– Pelastustielle pysäköity kulkuväline voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa jonkun hengen, jos hälytysajoneuvo ei pääse ajamaan sinne, minne sen kuuluisi.

Henkeä uhkaavissa tilanteissa ajoneuvo joudutaankin Varsinais-Suomen aluepalopäällikkö Sebastian Holmin mukaan siirtämään pois tieltä.

Reiman sanoo, että ainoa poikkeus on esimerkiksi muuttoauto, joka voi olla hetken pysähtyneenä pelastustielle tavaroita purettaessa.

– Tarpeen vaatiessa se on kuitenkin pystyttävä siirtämään välittömästi pois, hän tähdentää.

Pelastustie merkitään tieliikenneasetuksen mukaisella tekstillisellä lisäkilvellä. Reiman sanoo sen olevan pakollinen yli viiden asunnon taloyhtiöille.

AINA pelastustien tukkeena ei ole kuitenkaan ajoneuvo, vaan esimerkiksi rakennustyömaat voivat estää hälytysajoneuvon pääsyn kiinteistölle. Reiman korostaa, että remontin aikanakin tulee varmistaa esteetön kulku.

– Onneksi Loimaan seudulla remonttifirmat ovat ilmoittaneet näistä todella hyvin, hän kiittelee ja kertoo, että asiasta on toisinaan pidetty myös yhteisiä palavereja ja käyty paikan päällä katsomassa kulkuyhteys.

Myös erilaiset tapahtumat vaativat oman turvallisuussuunnitelmansa, jonka järjestäjä laatii.

– Etenkin, kun tapahtumia on kaupunkien keskustoissa, se vaatii tarkkaa suunnittelua, jotta reitit onnistuvat.

Fakta
Pelastustie

Pelastustie on esimerkiksi ajotie, jota pitkin hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa tarpeeksi lähelle rakennusta.

Kiinteistön omistajan ja haltijan on huolehdittava, että pelastustiet pysyvät esteettöminä ja ajokelpoisina.

Pelastustie on merkittävä tieliikenneasetuksen mukaisella tekstillisellä lisäkilvellä.

Pelastustielle ei esimerkiksi saa pysäköidä ajokkia, kasata lunta tai asettaa istutuksia.

Pelastustielle pysäköidyt autot voi saada valvontaan huoltoyhtiön ja poliisin yhteistyöllä.

Lisää neuvoja saa tarvittaessa pelastusviranomaisilta.

Lähde: Pohjanmaan pelastuslaitos