Loimaa/Kemppilä
– Et sinä minusta 60-vuotisjuttua sitten teekään, Teemu Levomäki sanoo puhelimessa, kun sovitaan aikaa 50-vuotishaastattelulle ja turistaan kuulumisia siinä ohessa.
Onko jotain sattunut, sanon hölmistyneenä.
Hän kertoo olevansa työkyvyttömyyseläkkeellä. Toukokuussa 2021 kesken työpäivän koettu näköhäiriö sai hakeutumaan päivystykseen ja tutkimusten jälkeen päästä löytyi pahanlaatuinen kasvain. Tai oikeastaan kaksi. Toinen on ohimolta leikattu ja toista nujerretaan hoidoilla.
Haastattelu aloitetaan hänen lapsuudenkallioillaan Ypäjänkylään Kemppilänkadulta poikkeavan tien varresta, perheen entisen kotitalon takaa. Jatkamme puhelimessa aloitettua juttua, ja katselemme, miten kallioilta näkyy rautatie, Ysitie ja ihan Vesikoskelle saakka, jopa Metallitalona tunnettu kerrostalo seisoo vaaleana pilarina metsän reunassa.
– Perkale, hän sanoo kesken kaiken.
– Tehdään kuule se 60-vuotisjuttukin vielä.
Ennusteita on kaikenlaisia, mutta pakkoko siihen pahimpaan on ripustautua.
– Periksi ei anneta, ei luovuteta, hän sanoo, mutta myöntää, että paljon on sairauden vuoksi joutunut oppimaan.
Lääkärin sanat siitä, ettei hän syövän tulon estämiseksi olisi itse voinut tehdä mitään, huojensivat. Kasvaimeen ei pysty itse vaikuttamaan, eikä syövän sairastaminen ole peli.
– Ihan matkustajana tässä ollaan.
Hän keskittyy pitämään itsensä mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta jaksaa, ja arvelee lapsuuden pitkistä hiihtolenkeistä alkaen rakennetun yleiskunnon olevan nyt isoksi avuksi.
Kaikenlaisesta jaksamisesta hän iloitsee. Äidin suvun sijoille Lappiin tehdyllä reissulla hän hiihti tunturin laelle ja haastatteluun Loimaalle hän tuli nykyisestä asuinpaikastaan Naantalista junalla – mukana matkassa leveärenkainen maastopyörä, jolla pääsi kätevästi liikkumaan vanhassa kotikaupungissa.
Oloa pitää kuulostella ja varoa yrittämästä liikaa, sillä sen hän on huomannut kostautuvan.
Puolen vuoden työkeikasta Ruotsiin hän kieltäytyikin, ja edelleen hän harkitsee, uskaltaisiko lupautua käymään Saksassa muutamilla konferenssimatkoilla.
Diplomi-insinööri ryhtyi muutama vuosi sitten yrittäjäksi ja tekee edelleen koneturvallisuuden konsultointia. Erityisen innoissaan hän on mukanaolosta kansainvälisessä, koneiden ohjausjärjestelmien turvallisuuden standardisointityössä.
– Vahvuuteni on ihmisnäkökulma. Koneiden pitää olla turvallisia ja käytettäviä, toimivia kokonaisuuksia.
Lääketieteellisessä opiskelemista hän mietti aikoinaan ja siitä tiennyt kaveri kysyi myöhemmin, että onko hän koskaan miettinyt, että lääkärinä olisi voinut pelastaa ihmisiä.
Sitä tekee Teemu Levomäen mukaan myös insinööri.
– Koen, että pystyn työssäni oikeasti edistämään maailmaa ja tekemään siitä turvallisemman.
Sitä paitsi insinöörinvikaa hänessä taisi olla jo pienenä.
– Kuulemma menin isän ja meidän kuivurityömaalla töissä olleen miehen luo kolmivuotiaana ja neuvoin heitä, että tiittä vaa, tillai hianotti vaa.
– Vaikka varpaat savessa täällä potkitaan, maailma ei koskaan meillä loppunut Loimaa-kylttiin.
Lapsuudenperheessä oli aina vaihto-oppilaita ja Teemu Levomäki itsekin oli aikoinaan kesävaihdossa. Loimaan soittokunnan mukana hän taas pääsi monille Loimaan ystävyyskuntareissuille.
– Jalkapalloakin käytiin junnuna pelaamassa kerran Islannissa saakka. Tanskalaiset pieksi meidät törkeästi jotain 10–0, hän muistelee jo asialle nauraen.
Vapaaehtoisessa johtamiskoulutuksessa hän laskee olleensa vuosia. Partiossa vartionjohtajana 13-vuotiaana hän oppi ryhmädynamiikkaa urakalla.
– Kuinka moneen kuppikuntaan pieni ryhmä pystyy jakaantumaan, hän nimeää kokemansa oppitunnin.
Armeijan lisäksi koulutusta tuli nuorkauppakamarissa, jossa hän toimi aktiivisesti. Hän on ollut myös kuntavaaleissa ehdolla ja johti Loimaan kaupungin tekemää koronaan liittynyttä muutostyöryhmääkin.
Viiden vuosikymmenen tarinoihin mahtuu vaikka mitä ja moneen paikkaan etsijäluonne on päätynytkin – rakentamaan osana opintojaan Euroopan avaruusjärjestölle prototyyppiä Mars-mönkijästä esimerkiksi.
– Sillä pystyi ottamaan näytteitä ja kaikkea.
Se ei kuitenkaan ole hänen elämänsä tärkein esine. Se tärkein on piano, joka puolestaan liittyy parhaillaan käynnissä olevaan kirja-projektiinkin.
Kun hän alkaa soittaa, jostain alkaa pulputa ajatuksia.
– Musiikki vie mielen pimeimpiinkin muistoihin. Tietyllä tavalla on jännittävääkin, mitä sieltä tulee – mitä on soittanut sinne mistäkin.
Vuonna 2017 hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa ( LL 30.12. 2017), jossa hän kertoi elämän rakentamisesta uudelleen palasista tavoite ja elämänarvo kerrallaan henkisen kriisin jälkeen. Sen aiheutti omakotitalon katolta putoaminen, kuukausien sairasloma ja itsensä kuntouttaminen takaisin käveleväksi.
Uusissa teksteissään hän pohtii helpon ja rikkaan elämän eroa ja valintaa niiden välillä sekä vuorovaikutusuhteita.
– Ympäristö on itsesi peili. Aina sitä haluaisi oppia ymmärtämään itseään, mutta se on loputon haaste, hän sanoo ja arvelee, ettei itseään ehkä voi koskaan tunteakaan.
Elämme todellisuuksien verkostoissa ja roolimme vaihtelevat verkoston mukaan.
– Kaikkia rooleja emme edes hahmota.
Omista rooleista tärkein on isän rooli, neljän lapsen tukeminen ja yhteyden vaaliminen heihin.
– Olen onnellinen siitä, miten olen siinä onnistunut.
”Pikkasen rohkea” lupaus 60-vuotisjutun tekemisestä kuulemma on, Teemu Levomäki virnistää.
– Mutta kuusikymppisiä voisikin juhlia sitten kahta isommin, kun 50-vuotisjuhlat pidetään nyt aiottua pienimuotoisempina. Kuusikymppisille on jo eräs kaveri ilmoittautunutkin.
Niitä juhlia odotellaan ihan tietyssä paikassa puoliso Sarianne Mäkelän kanssa.
– Kun mietin elämääni uusiksi, asetin tavoitteeksi päästä meren rantaan. Naantalissa on sellainen paikka, jossa voimme istua vierekkäin ja ihan vain katsella merelle.