VAALIT Mikko Vuolle leikkaisi viimeksi koulutuksesta

0
Mikko Vuolle
Mikko Vuolle kuvattiin entisen opinahjonsa Hirvikosken yhtenäiskoulun pihalla. Hän arvioi,että sopeuttamiskohteita valtiontaloudessa on etsittävä eri sektoreilta, mutta ei lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja koulutuksesta.

Mikko Vuolle, miksi juuri sinä olet sopiva eduskuntaan?

– Haluan olla ääni lapsille ja nuorille ja toimia tulevaisuuden äänenä. Päätettäväksi on tulossa isoja asioita, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja tehtävät päätökset vaikuttavat eniten meihin nuoren sukupolven edustajiin. Haluaisin, että nuori sukupolvi on jo tässä vaiheessa edustettuna päätöksenteossa.

Mitä aiot muuttaa?

– Päätöksiä pitäisi tehdä nykyistä rohkeammin, pitkäjänteisemmin ja kestävällä tavalla. Haluan, että etsitään aidosti uusia keinoja ratkaista isojakin ongelmia.

Miten muuten/muualla vaikutat yhteiskuntaan?

– Toimin Loimaalla varavaltuutettuna ja sivistyslautakunnassa sekä hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varajäsenenä. Sen lisäksi minulla on luottamustoimia yhdistyksessä ja puolueessa.

Mistä saat tietosi, joihin perustat yhteiskunnalliset näkemyksesi ja kantasi?

– Seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita ihan arkipäivässä, se on harrastukseni. Tietoni perustuvat usein virallisiin lähteisiin, kuten valtionhallinnon sivuihin. Jostakin Loimaalla käsittelyssä olevasta asiasta saattaa löytyä esimerkkejä vastaavista tapauksista muista kunnista. Netistä löytyy tietoa, mutta sen kanssa pitää olla tarkkana. Tiedon pitää olla luotettavaa, väärä tieto on riski.

Mikä yhteiskunnassa saa liikaa rahaa? Mikä saa liian vähän rahaa?

– Olemme joutuneet ottamaan velkaa valtiolle kriisien vuoksi, jotta on pystytty tukemaan esimerkiksi yrityksiä, jotta vältyttiin konkurssiaallolta. Velkaantuminen on pakko saada taittumaan ja nyt joudutaan katsomaan laajasti eri sektoreilta, että mistä löydettäisiin sopeuttamiskohteita.

– Kääntäisin kysymyksen niin, että mistä viimeisenä leikkaisin. Se olisi lasten ja nuorten koulutus ja hyvinvointi.

Miksi juuri sinun puolueesi pitäisi saada kansanedustajia?

– Keskusta on minun valintani sen takia, että se ajaa ihmisen arjen perusarvoja. Meille on tärkeää turvallinen arki, perhe, työ ja koulutus ja toisaalta vapaa-aika.

– Erona muihin puolueisiin on se, että Keskusta on eniten yhteistyötä muiden puolueiden kanssa tekevä puolue. Tuntuu nykypäivänä, että ääripäät vaan erkanevat toisistaan ja uskon, että tulevaisuudessa keskivoima on tosi tärkeä voima politiikassa.

Miten olet yhteydessä äänestäjiin?

– Yhteystietoni ovat julkisia. Olen mukana paljon tapahtumissa ja tapaan ihmisiä muutenkin. Lisäksi sosiaalinen media on tärkeä kanava.

Mitä haluaisit äänestäjiltä kysyä?

Aiothan äänestää eduskuntavaaleissa?

Mikä on paras jo olemassa olevista laeista?

Täydellisiä lakeja ei ole olemassakaan, vähintään niiden yksityiskohtia pitää välillä muuttaa, sillä maailma muuttuu.

Minkä lain haluaisit säätää?

Meillä tulisi ottaa käyttöön kansalaispalvelusmalli ja ulottaa kutsunnat kaikkia nuoria koskeviksi.

+ mitä oman vaalipiirin/seudun asioita haluat edistää?

– Lähipalveluliikennettä pitäisi kehittää niin, että se toisi aidosti elinvoimaa koko Varsinais-Suomeen. Junia Uudenkaupungin ja Turun, Salon ja Turun ja Loimaan ja Turun välille, ja niin, että juna pysähtelisi kaupunkien välilläkin.

FAKTA

Mikko Vuolle, Keskusta

Ammatti/koulutus: Liiketalouden opiskelija, asiakasneuvoja

Syntynyt 1999

Kotoisin Loimaalta, asuu Loimaalla ja Turussa

Perheeseen kuuluvat: puoliso ja koira Pablo, vanhemmat ja sisarusten perheet

Harrastaa laskettelua talvella ja kesällä mökkeilyä. Elää koira-arkea ja aikaa vie myös luottamustoimien hoitaminen – sekä penkkiurheilu