50 vuotta täyttävälle Asmo Mikkolalle Oripää on puolet elämää

0
Kahdeksan lapsen isä, aviomies, isoisä, yrittäjä ja kunnallispoliitikko Asmo Mikkola juhlii viisikymppisiään 29. huhtikuuta Oripään Kivisalilla. Tilaisuudessa järjestetään samalla perussuomalaisten kokous, ja ovet ovat avoinna.

ORIPÄÄ Asmo Mikkola on asunut tismalleen puolet elämästään Oripäässä. Maanantaina 50 vuotta täyttävä Mikkola muutti 25 vuotta sitten Turun Port Arthurin rivitalostaan Oripäähän, kun perhekoko alkoi kasvaa ja isommalle talolle oli tarvetta.

– Sanotaan, että elämä vie eteenpäin, ja emme silloin 1990-luvulla uskaltaneet kauhean paljon älyttömiä asuntovelkoja alkaa ottamaan. Aloimme etsiä sopivaa taloa Turun ulkopuolelta. Kaksi ensimmäistä lasta syntyivät Turussa, mutta vuonna 1998 muutimme Oripäähän, kun löysimme meille hyvän talon jossa asua.

Mikkolan mielestä Oripää on virkeä paikka asua, josta löytyy hyvää yhdessä tekemisen meininkiä.

– Itse koen Loimaan seudun Turun ympäristöksi, sillä hyvin lähellähän tässä ollaan. Oripäästä löytyi kodikas kiva maalaismiljöö, vaikka kotiimme ihan asfalttitie johtaakin. Olemme pitäneet ympäristöstä ja ihmisistä Oripäässä.

Oripäästä ja lähialueilta on löytynyt myös lapsille ja nuorille mukavasti harrastuksia.

– Mielestäni on hyvä, että voi kasvattaa lapset maaseudulla. Tällainen maaseutuelämys puuttuu nykyisin monelta minun jälkeisen sukupolven edustajalta, kun kaupunkilaislapset eivät pääse välttämättä viettämään edes kesiään maalla.

Vaimon lisäksi hänen perheeseensä kuuluu kahdeksan lasta, joista kaksi asuu omillaan. Nuorimmainen lapsista on kahdeksan vanha ja vanhin 26-vuotias. Nyt hänellä on myös yksi lapsenlapsi.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on itsekin päässyt osallistumaan paremmin perhearkeen.

– Aikaisemmin ajoin rekkaa, rakensin autoja ja minulla on kiinteistöyhtiö. Olin tehnyt paljon töitä kellon ympäri, jotta saadaan talo ja muut elämisen kulut maksettua. Nyt vasta vanhemmiten olen saanut olla enemmän lapsiperhearjessa mukana. On hieno tunne voida olla enemmän läsnä, koska lapset kasvavat niin nopeasti.

50 vuotta täyttäessään Mikkola on herännyt huomioimaan elämää aivan uudesta näkökulmasta. Pysähtyä pitää useammin ja elää saa enemmän liian pitkälle menevän suorittamisen sijasta.

– Nykyaikaa leimaavat kova stressi ja einesruoat, joten ihmisten elinajanodotteesta en olisi enää varma. Siksi pidän tärkeänä, että nyt on aikaa nauttia ja elää enemmän pitkän työputken päälle. Toki haluan tehdä töitä aina, mutta yletön työmäärän tekeminen ei ole välttämättä järkevää. Haluan antaa enemmän aikaa myös perheelleni.

Kunnan resurssit huomioon ottaen Mikkolan mielestä olisi tärkeää, että Oripäähän syntyneet lapset haluavat jäädä myös tulevaisuudessa asumaan paikkakunnalle ja maaseutu pysyy elinvoimaisena.

Hänestä olisi tärkeää, että maaseudun paikkakunnat tekisivät vahvaa yhteistyötä.

– Tänä päivänä kun pieni kunta ei pärjää itsenäisesti missään. Auran, Loimaan, Pöytyän ja Oripään tulisi yhdistää voimiaan ja taistella yhdessä sitä vastaan, että palvelut keskittyvät Turkuun. Jos kaikki palvelut keskittyvät Turkuun, niin se ei palvele meitä pienempien paikkakuntien asukkaita kovin pitkälle.

Mikkola on aktiivisesti mukana politiikassa. Hän on Oripään kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa. Lisäksi hän on Oripään Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja ja Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin toinen varapuheenjohtaja.

– Vuonna 2010 koin ensimmäisen kerran, että halusin lähteä mukaan. Silloin perussuomalaiset tuntui oikealta suomalaisuuden ja yritteliäisyyden arvoiltaan. Nykyään puolue on kasvanut paljon ja kompromissejakin on tehtävä.

Mikkola toivoo, että politiikassa ei riideltäisi niin paljon, koska silloin jää monta asiaa tekemättä.

– Haluan elää maailmassa, jossa kaikki tulevat toistensa kanssa toimeen. Pitäisi keskittyä paljon enemmän yli puoluerajojen yhteisen hyvän rakentamiseen.

Parhaillaan Mikkola opiskelee rakennusinsinööriksi monimuoto-opiskeluina. Hänellä on myös kiinteistöhommia Varsinais-Suomessa, muun muassa Oripäässä sijaitseva Rauhanmajan tontti, jonka huoneistoja kunnostetaan vuokrakäyttöön.