
Huittinen/Vampula
– Aina on kivaa, nämä ovat tällaisia irtiottoja arjesta, Pin-up Petrolsin naiset huokasivat, kun kellohelmat olivat heilahtaneet viimeisen kerran ja esiintyminen Jukola Rock’n Roll Partyssa oli heidän osaltaan ohi.
Osa jatkoi iltaa tanssilattialla ihan omana itsenään, mutta osa porukasta hajaantui esiintymisen jälkeen jo kotimatkoilleen – irtiottoa arjesta he olivat nimittäin tulleet ottamaan niin Loimaalta, Koskelta, Ylöjärveltä, Kärkölästä kuin Joensuustakin.
Heidän lisäkseen tapahtumassa esiintyivät muun muassa Sleepy Sleepers -covereita bilemeiningillä soittanut Sneaky Sneakers ja Memphis Breakdown, joka versioi rock’n rollin klassikoita asiantuntevaan malliin.
– Menevää, sellaista mikä uppoaa, tapahtuman järjestäneen Goose River Rebelsin puheenjohtaja Hannu Kärkäs luonnehti musiikkivalintoja.
Ja lupasi, että heidän järjestämänsä cruising- ja rocktapahtumat saavat jatkoa.
Pari vuotta sitten yhdistys järjesti Oripään lentokentällä ensimmäisen ja viime vuonna juhlittiin ensimmäistä kertaa Vampulan Urheilutalo Jukolassa.
– Selvä kysyntä näille on, ja me vastaamme kyllä!

Hänen mukaansa kylille pitää saada pöhinää – estää niitä näivettymästä.
Jukolaan heidän tapahtumansa sopii hänen mielestään siksi, että se on niin legendaarinen paikka.
– Teininä täällä käytiin discoissa ja tuolla seinillä on tauluja, joissa kerrotaan, että täällä ovat keikkailleet esimerkiksi Kirka ja Sammy Babitzin.
Fiilis, jota tapahtumissa haetaan on Hannu Kärkkään mukaan se sama, mikä tulee, kun ottaa harrasteauton tallista ja lähtee ajelulle ensimmäisenä hienona kevätpäivänä – päivä oli nytkin jo aloitettu Moottoriradalta lähteneellä kymmenien autojen cruisingilla, eli autojen kokoontumisella ja letkassa ajolla.
– Cruisingit ja jenkkiautot ovat niin syvällä minussa, niiden kautta olen saanut todella paljon kavereita. Samanhenkisiä on joka kylässä ja siksi aina työkeikoilla hakeudun tekemisiin paikallisten kanssa. Tämä on elämäntapa.
27 vuotta täyttäneellä Jani Laukkasella oli hieman erilaiset synttärijuhlat, sillä hänet oli haettu juhlimaan kaverin linja-autolla ja ennen puoltayötä juhlijat olivat kerääntyneet Jukolan anniskelualueelle, kun juttu luisti ja sitä riitti.
Porukka oli sitä mieltä, että paikalle tullaan, kun Vampulassa tapahtuu ja muutenkin paikallisia tapahtumia on hyvä kannattaa, ettei koko kylä kuole.
Päivänsankari kiitteli, että ei ole valittamista ja on hyvä kaveriporukka.
– Komiat synttärit!