Pääsiäislomalla perehdyin monen muun tapaan Ylen uuteen Kirjolla-sarjaan, jossa seurataan neljän henkilön elämää, kun nämä navigoivat elämän muutosten ja haasteiden läpi. Kullakin neljästä päähenkilöstä on autismin kirjon diagnoosi. Törmäsin sarjaan ensin Instagramissa ja sitten Tiktokissa , joissa kehuttiin erityisesti seurantarealityssa esiintyviä henkilöitä. Lopulta päädyin katsomaan monta jaksoa putkeen Areenasta ja selaamaan somessa siihen liittyvää sisältöä.
Olin kuitenkin päätynyt positiivisuuden kuplaan, joka poksahti, kun syötteessä tuli vastaan ensimmäinen sarjaa kritisoiva kommentti. Ja toinen. Niiden mukaan Kirjolla kuvaa autisteja stereotyyppisesti ja jopa lapsellisesti. Aluksi suhtaudun näihin kommentteihin kieltävästi juuri siksi, että olin jo muodostanut sarjasta positiivisen mielikuvan. Kritiikki oli kuitenkin rakentavaa ja perusteltua.
Kupliin törmäsin myös eduskuntavaalien jälkimainingeissa, kun tutut ja tuntemattomat kuvailivat niin ikään somen välityksellä tulosten synnyttämiä tuntemuksia. Monet tunnistivat eläneensä vaalien alla somekuplissa, jotka täyttyivät samanlaisista tai ainakin samansuuntaisista mielipiteistä, ja olleensa siksi suuntaan tai toiseen yllättyneitä vaalien tuloksista. Taustalla taitavat olla algoritmit, jotka suosittelevat käyttäjille lisää samanlaista sisältöä, jota nämä jo valmiiksi kuluttavat. Sosiaalisen median roolia poliittisessa viestinnässä onkin juuri kuplien vuoksi kritisoitu, sillä niitä pääsee toimintamekanismien vuoksi helposti syntymään.
Aloin pohtia kuplia ja kuplaantumista, kun tämän kevään Pakko puhua -tapahtuman teema julkistettiin. Kyseessä on Tampereen yliopiston viestinnän opiskelijoiden puhetapahtuma, jossa pidin itsekin puheen vuosi sitten. Tänä vuonna teemaksi olivat valikoituneet Kuplat.
Huomasin eläneeni viime kuukaudet niin sanotussa kandikuplassa, sillä opinnäytetyö alkaa vihdoin olla loppusuoralla. Kandikupla on syntynyt kirjaston ryhmätyöhuoneessa, eikä se päästä sisäänsä mitään sellaista, mikä ei jollain tavalla liity teoreettisiin viitekehyksiin tai tulosten analysointiin. Vastavuoroisesti myös kaikki ulos tuleva liittyy tavalla tai toisella siihen, mitä olemme kandiparini kanssa jo kuukausia kirjoittaneet.
Kanditkin järjestävät oman tapahtumansa, Kandeilta kajahtaa -verkkoseminaarin, jossa tutkielmat esitellään. Tutustuessani tapahtuman alustavaan aikatauluun totesin itsekseni, että kasassa on monipuolinen ja mielenkiintoinen kattaus tutkimusaiheita viestinnän eri osa-alueilta. Joukossa on monta sellaista, joita en olisi ikipäivänä itse tullut ajatelleeksi. Omaan kuplaani on mahtunut vain yksi.
Kuplan puhkeaminen ei aina ole pahasta, vaikka se voikin siltä aluksi tuntua. Parhaimmillaan se auttaa katsomaan maailmaa esimerkiksi omia mielipiteitä pidemmälle.
Oona Tepponen