En ollut ikinä tehnyt villapaitaa. Sitä piti siis kokeilla. Paita siitä tuli, mutta ymmärsin vasta kauluksen jo tehtyäni etukappaleen keskelle jääneen sellaisia virheitä, että mietin edelleen, mitä paidalle pitäisi tehdä. Purkaa kokonaan, peittää se jotenkin vai unohtaa tyystin paidan olemassaolo?
Siispä aloitin uuden paidan. Lisäsin silmukoita ihan varoiksi vielä toisenkin kerran, jotta paita ei persuksen kohtaalta kiristäisi ja saisin ulkoiluasun alle suunnitellusta paidasta sellaisen kuin piti: takin alle lämpimän kerroksen, joka ei liikkuessanikaan päästäisi kylmää liki – siis nousisi kainaloihin saakka vähänkin kumartuessani.
Lankakauppias seurasi varautumistani myötäeläen, mutta ehkä hieman huvittuneena, kun kerta toisensa jälkeen hain lisää lankaa. Lopputulos oli, että paidasta tuli sen verran iso, että se ei pysynyt puolisonkaan päällä.
Kun silmukoita on riittänyt, olen ohessa ahminut Yle Areenasta dokumentteja, erityisesti historiaa.
Jopa niin paljon, että sohvalle saapuessaan puoliso jo kerran kommentoi, että jos ei sitten natseja taas. Tarjosinkin tilalle Japani sodassa -sarjaa.
Koska kuuntelen (vaikka toisin joskus väitetään), kommentti jäi kuitenkin mietityttämään.
Miksi toisen maailmansodan aika ja siihen johtaneet vuosikymmenet minua niin kiinnostavat?
Arkistokuvien ja -filmien, tutkijoiden haastattelujen ja tutkimusten sekä aikalaiskertomusten keskeltä yritän erityisesti poimia asioita, merkkejä, jotka selvittäisivät minulle, miten tavalliset ihmiset käsittivät aikakautensa 1900-luvun alkupuolella.
Miten he lähtivät mukaan sortoa lietsoviin aatteisiin ja millaisia mahdollisuuksia heille jäi jättäytyä sen ulkopuolelle? Jäikö niitä?
Missä kohtaa olisi vielä voinut nousta virtaa vastaan?
Miten koneisto jauhoi mustasta valkeaa, valheesta totta – sepitti historiaa uusiksi ja uutisia tyhjästä? Miten tavallisia ihmisiä puhuttiin mukaan pahan puolelle ja toimimaan sen puolesta?
Ja mikä oli se päivä, jolloin pahuutta ei enää voinut olla näkemättä? Mitä ihmiset silloin miettivät?
Toimittajana työtäni on miettiä, miten aika, jota elämme pitäisi käsittää ja mitä merkkejä pitäisi huomata.
Äkkiä ja moniaalla etenevien tapahtumien keskellä se on vaikeaa, mutta historiastakin voi löytyä vertailukohtia sen hahmottamiseen.
Ajat muuttuvat, diktaattorit eivät.
Pahaa ei voi purkaa kuin paitaa. Pimeyden kutimessa tehty silmukka jää paitaasi iäksi, oli puikoissa sitten sinä itse tai joku muu.
Kati Uusitalo