Kaksi päiväkotia suljettu Loimaalla lakon vuoksi

0
Nappulakosken päiväkoti on hiljentynyt kahdeksi päiväksi lakon vuoksi.

LOIMAAN SEUTU Tiistai-aamuna alkanut yksityisen sosiaalipalvelualan lakko on vaikuttanut myös Loimaan yksityisten päiväkotien toimintaan.

Verkanappulat päiväkotien Kartanomäessä sijaitseva Nappulakoski on kahden päivän lakon ajan suljettu kokonaan ja Suopellon Nappulapelto toimii supistetusti.

– Aika paljon vanhemmat ovat pitäneet lapsia kotona näiden lakkopäivien ajan, koska tilanteesta tiedotettiin ensimmäisen kerran jo kaksi viikkoa takaperin, Verkanappulat oy:n toimitusjohtaja Sirkku Suominen kommentoi.

Suomisen mukaan hoitopaikka on pystytty järjestämään kaikille tarvitseville.

Alastarolla toimiva Touhula päiväkoti on myös suljettuna lakkopäivien ajan. Touhulan Länsi-Suomen aluejohtaja Sari Juutilainen kertoo, että hoitopaikkoja lapsille on järjestetty yhteistyössä Loimaan varhaiskasvatuksen kanssa.

Myös suurelle osalle Touhulan lapsista olivat vanhemmat järjestäneet hoitajan tai jääneet itse kotiin lakkopäivien ajaksi.

– Lakon aikana Touhulan päiväkodit ovat mahdollisuuksien mukaan auki ja päiväkoteihin otetaan lakkopäivinä hoitoajan varanneita lapsia vastaan saapumisjärjestyksessä varhaiskasvatuslain mitoituksen mukaisesti. Valitettavasti on mahdollista, että kaikki hoitoa tarvitsevat lapset eivät mahdu päiväkotiin. Henkilöstön lopullinen määrä sekä päiväkodin aukioloajat selviävät vasta lakkopäivänä, Juutilainen sanoo.

Lakon sovittelu jatkuu tämän viikon perjantaina. Uusi yksityisten päiväkotien kolmipäiväinen lakko alkaa ensi viikon keskiviikkona, mikäli sopua ei synny.

– Uskon että kaikki osapuolet toivovat hyvin nopeaa työrauhaa, Suominen kertoo.