Viime keväänä se iski. Mökkikuume. Voi, miten suloista olisi, kun pääsisi kuokkimaan oman kesäpaikan kukkamaata! Aurinko paistelisi leppoisasti ja hivelisi käsivarsia. Mökillä eivät olkapäät pala eikä nenä käristy karrelle, sillä mökillä kaikki on asteen verran paremmin. Hiillos hohkaa parhaimmillaan silloin, kun makkarat on aseteltu grilliritilälle, eikä vasta sitten, kun viimeinen kyrsä on saateltu mahalaukun uumeniin. Sade piiskaa ikkunaa ainoastaan tunnelmallisesti, ei koskaan kylmästi ja viistoon.
Tuttava tyrmäsi mökinhankkimisajatuksen suorin sanoin. ”Ei kannata, se on työleiri.” Ehei, ajattelin. Hän ei vain ymmärrä elämyksellisyyden päälle.
En ollut aatokseni kanssa yksin. Mökit tekivät viime vuonna vielä ihan hyvin kauppansa, vaikka myyntimääriä ei voi verrata kovimpaan koronabuumiin. Pandemian iskettyä Suomeen moni kaipasi tilaa ympärilleen. Omaa pakopaikkaa, jopa ihan kirjaimellisesti.
Varsinais-Suomessa mökkikauppa kävi Maanmittauslaitoksen mukaan kuumana 2020–2021. Kumpanakin vuonna noin 1 800 lomakeidasta vaihtoi omistajaa. Viime vuonna lomakohteita myytiin maakunnassa enää 1 350.
Osa koronavuosina mökin hankkineista on saattanut tulla katumatuulelle. Mökistä ei kuitenkaan välttämättä pääse eroon sormia napsauttamalla, sillä inflaatio ja korkojen nousu ovat kaataneet kylmää vettä markkinoille. Lomatunnelmiin pääsee nyt halutessaan myös ulkomaille, ja moni haluaakin.
Tuttavan sanat palaavat aika ajoin mieleeni. Vuoden verran viisaampana voin yhtyä hänen katsantoonsa. Mökki jos mikä on työleiri. Aina on jotain nypittävää.
Aluksi koitin asennoitua uurastukseen hyötyliikuntana. Kuusenpöllien kuskaaminen kottikärryillä kysyy kehonhallintaa. Vesisankojen kiikuttaminen saunalle puolestaan tarjoaa oivan tilaisuuden hauiskäännöille. Ruohonleikkuu sentään edellyttää ainoastaan mielenlujuutta, kun radiokuulokkeiden kanavat hyppivät kahden taajuuden välillä sen mukaan, missä kohtaa tonttia päältäajettavalla huristelee.
Elämyksellisyys loisti poissaolollaan, kun syksyn tullen oli todettava, ettei saunamökin kiukaassa riitä ilmojen viilennyttyä puhti lämmittämään isoa löylyhuonetta. Veden lämmittämisestä luovuttiin samoihin aikoihin, kun hiiret tuppasivat sisään ja järsivät henkensä pitimiksi saunalle jääneen pyyhkeen. Lumipyryn myötä valtatiellä kolistellut aurauskalusto roiskaisi pihatien pään tukkoon, eikä lumivallien läpi tehnyt mieli puskea kolalla saatikka autolla.
Mutta kevät! Sieltä se taas saapui ja sulatti lumet mökille johtavalta pihatieltä. Ulkovaraston ovi toimii jälleen lenkotettuaan talven turvonneena. Vettä tulee taas tontin kulmalle, ja sauna lämpenee tunnissa kipakaksi.
Loppujen lopuksi uskon jääneeni voiton puolelle näissä kaupoissa. Mökkeily on nimittäin opettanut sietämään keskeneräisyyttä. Nurkkia voi siistiä pikkuhiljaa, eikä pihamaan tarvitse vetää vertoja golfkenttien viheriöille. Saunaa lämmittäessä saatan nipistää itsestäni sen verran viitseliäisyyttä, että kiskon muutamat voikukkamättäät verannan edestä törröttämästä, mutta muuten kasvakoot kasvit rauhassa siellä, mihin ne ovat levittäytyneet. Meidän mökkimme olkoon meidän näköisemme. Hieman boheemi, mutta kotoisa.
Katriina Reijonen
katriina@sivulause.fi