Viime sunnuntaina vietettiin vappuaattoa, ja olin itse Turussa viettämässä tätä juhlaa. Taidemuseonmäellä järjestettiin jokavuotinen ylioppilaiden lakitus, jossa olin myös itse. Lakituksen puheessa nousivat esille koulutusta uhkaavat leikkaukset, joita etenkin kokoomus on osaltaan joko lupaillut tai uhkaillut, riippuen mistä kantista asiaa katsoo. Ymmärrän tarpeen säästää rahaa ja välttyä siltä, että valtiomme velkaantuisi lisää, mutta koulutuksesta leikkaaminen on ehkä suurin uhka, joka voi kohdistua niin yhteiskuntaamme kuin talouteemmekin.
Suomalaiset ovat jo pitkään olleet todella ylpeitä ilmaisesta, mutta myös todella laadukkaasta koulutusjärjestelmästämme, ja ansaitusti myös. Resurssipula korkeakouluissa on kuitenkin hälyttävän paha: henkilökuntaa vähennetään jatkuvasti, luentokursseja ei järjestetä ja aloituspaikkoja lisätään. Aloituspaikkoja lisätään siinä toivossa, että sillä saataisiin koulutustaso nousuun. Tämä on kuitenkin ristiriitaista siinä mielessä, että samaan aikaan henkilökuntaa vähennetään ja korkeakoulujen rahoitusta pienennetään. Mihin luulemme, että yhteiskuntamme menee, kun yhä harvempi suorittaa koulutuksensa loppuun, koska tarjolla ei ole sitä opetusta, jota on luvattu? Opiskelu järjestetään suurelta osin itsenäisesti, koska henkilökuntaa ei yksinkertaisesti riitä järjestämään luentokursseja. Henkilökuntapula jatkuu, sillä yhä harvemmalla on resursseja kouluttautua niin, että pääsee opettamaan korkeakoulutasolle.
Tulevan hallituksen käsillä on kuuden miljardin euron valtiontalouden sopeuttaminen. Valtiovarainministeriön puheet ovat karua kuultavaa opiskelijoille – opintoetuuksia, kuten asumistukia ja opintotukia vähennetään, korkeakouluihin lisätään lukukausimaksuja ja valtio myöntää korkeakouluille entistä vähemmän rahaa. Korkeakoulujen toiminnan rahoittaminen jätetään opiskelijoiden harteille sen sijaan, että valtio rahoittaisi koulutusta.
Käymme vuodesta toiseen keskustelua siitä, miten huonosti korkeaopiskelijat voivat. Pohdimme, mietimme ja apropoimme, miten opiskelijoiden oloja voitaisiin parantaa, mutta samaan aikaan olemme lisäämässä järkyttävää määrää taloudellista stressiä opiskelijoiden harteille. Se, mitä suomalainen koulutusjärjestelmä tarvitsee, on lisää rahoitusta sekä helpommin saatavilla olevaa akuuttia apua opiskelijoille. Opiskelijat elävät jo köyhyysrajan alapuolella, ja tätä tilannetta ollaan vain pahentamassa näillä leikkauksilla, joista on vaalien aikaan puhuttu.
Suomessa on tavoitteena, että puolet ikäluokasta on suorittanut korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä. On kuitenkin karu fakta, että tämä ei tapahdu, jos jatkamme koulutuksesta leikkaamista. Esimerkiksi lukukausimaksujen lisääminen varmistaa sen, että korkeakouluista tulee instituutioina eriarvoistavia, sillä vain osalla olisi mahdollisuus kustantaa opiskelu. Tämä on hälyttävä uhkakuva vapaan kansan vapaalle tieteelle.
Jenna Pihlajasaari