Korvasienisesonki alkaa olla käsillä – satonäkymät ovat varsin hyvät

0
Luontoasiantuntija Karoliina Kirvelä sanoo korvasienisadon näyttävän runsaalta tänä vuonna. Kuva: Sari Holappa

LOIMAAN SEUTU Korvasienien ystäville on tänä vuonna hyviä uutisia: niitä näyttäisi nousevan runsaasti. Luontoasiantuntija Karoliina Kirvelä kertoo löytäneensä vuosi sitten tutulta metsätieltä vain pari kolme sientä, kun nyt niitä pukkaa maasta lyhyelläkin välimatkalla monta.

– Vaikuttaa oikein hyvältä, hän toteaa.

Korvasienet ovat kevään ensimmäisiä sieniä ja niiden paras sesonki alkaa olla käsillä.
Vaikka se on hyvin yleinen sieni, silti on tiedettävä, mistä niitä etsii. Kirvelä sanoo korvasieniä kasvavan esimerkiksi sellaisilla metsäteiden reunamilla, jotka ovat vähän rikottuja. Myös peurojen ja hirvien sotkemat metsäpolut ovat korvasienien kasvupaikkoja. Lisäksi niitä löytää hiekkamontuilta, puupinojen luota ja avonaisilta kantopaikoilta.

– Myös avohakkuualueiden istutuskuopat ovat paikkoja, joissa korvasienet viihtyvät.

Kirvelä kehottaa kiertämään tuttuja paikkoja, ja jos satoa ei löydä tänä vuonna, vuoden päästä voi taas löytyäkin.

– Kannattaa aina tarkistaa vanhat paikat ja olla tarkkana, hän vinkkaa.

MUUALLA maailmassa korvasieni kuuluu myrkyllisten sienien listaan. Karoliina Kirvelä sanoo suomalaisten kuitenkin saaneen sienivalistusta jo 1970-luvulta lähtien, ja siksi täällä on opittu käsittelemään se oikeaoppisesti.

– Tutkijoiden mukaan se on turvallinen, kun sen käsittelee oikein ja sitä syö kohtuullisesti. Ei siis pitkiä aikoja putkeen.

Sienen sisältämä gyromitriini-myrkky on vesiliukoinen ja haihtuva. Kirvelä ohjeistaa keittämään korvasienen kahdesti väljässä vedessä viisi minuuttia kerrallaan. Välissä sienet huuhdellaan ja vesi vaihdetaan.

– Vettä laitetaan kaksi osaa ja sieniä yksi, hän täsmentää.

Ennen keittämistä hän suosittelee myös halkaisemaan ja liottamaan sieniä, sillä lokeromainen sisus kerää helposti kiviä ja hiekkaa.

TOUKOKUUSSA nousevat myös huhtasieni ja kevätkaunolakki. Molemmat niistä viihtyvät puistoissa ja nurmikoilla tai lehtomaisissa metsissä. Kumpikaan niistä ei vaadi suurempaa käsittelyä.

– Ne ovat erinomaisia sieniä ja ne saa pistää suoraan pannulle, Kirvelä tietää.

Sienet on myös helppo tunnistaa. Kartiohuhtasienen ruskea lakki on nimensä mukaisesti kartiomainen, kun taas pallohuhtasienen pallomainen.

– Sieni on niin omanlaisensa, että sen kyllä erottaa.

Kevätkaunolakki on puolestaan lähes kokonaan valkoinen ja kasvaa isoina noidankehinä puistomaisissa paikoissa. Ulkomuodoltaan se on valmuskamainen, tanakka ja paksumaltoinen.

– Se on ehkä vieraampi sieni, mutta todella hyvä.

Korvasienien keräämisaika alkaa olla käsillä, sillä sieniä löytää jo runsaasti. Kuva: Sari Holappa
Korvasieni kannattaa halkaista ja liottaa ennen keittämistä. Sen poimukas sisus kerää helposti kiviä ja hiekkaa. Kuva: Sari Holappa