PÄÄKIRJOITUS Lähtöpisteessä

0
Seudun yritykset ja Loimaan kaupungin edustajat tapasivat Turun yliopiston teknillisen tiedekunnan väkeä viime syksynä Pemamekissä. Jo silloin skoolattiin yhteistyölle, jonka seurauksena seudun toimijat lahjoittivat tiedekunnalle professuurin.

Konepajat ovat muuttumassa. Raakaa rautaa kuluu edelleen, mutta yhtä lailla pajoissa pitää osata miettiä, miten valmistettavista koneista saataisiin sellaisia, että ne olisivat käyttäjäystävällisiä – tuotteet ovat monimutkaisia, mutta niiden tulisi olla yksinkertaisia käyttää.

Seudun teknologiayritykset tarvitsevat tekniikan alan ja erityisesti kone- ja automaatiotekniikan digitaalitekniikan osaamista ja osaajia tehdäkseen yhä fiksumpia tuotteita yhä fiksummin ja kasvaakseen. Tätä on tavoiteltu myös siten, että yritykset ja Loimaan kaupunki lahjoittavat Turun yliopistolle alan professuurin (s. 6).

Teknillisen tiedekunnan perustamista Turun yliopistoon ajettiin vuosia pitkälti elinkeinoelämän johdolla. Yrityksissä nähtiin, että maakunnan teknologiayritykset eivät saa osaajia muun Suomen korkeakoulujen tekniikan opiskelijoista.

Vuonna 2021 aloittaneessa Turun yliopiston tiedekunnassa on jo noin 3000 opiskelijaa ja professoreja ja opettajia, tutkijoita ja asiantuntijoita jo nelisensataa. Opiskelijat saavat osaamispääomaa ja tietomäärä, joka yhteisöstä on mahdollista ulosmitata esimerkiksi yritysten tuotekehitykseen on valtava.

Se toivottavasti merkitsee jatkossakin hyvää työllisyystilannetta alueellemme.

Kun muistelee ensimmäisiä uutisia, joita tiedekunnan perustamisen tähtäämisestä kirjoitettiin vuosia sitten, huomaa pitkän kehityskaaren tämän päivän tilanteen takana.

Mikä työ pitäisi aloittaa nyt, jotta yhä uusia kehityskaaria nähtäisiin tulevaisuudessakin?