Palloilijat haki voiton Vallikentältä

0
Loimaan Palloilijoiden Perttu Kenttäaho, 15, on aloittanut kauden tehokkaasti. Keskiviikkona tuotuja juoksuja syntyi avausottelun tavoin kolme, ja nuori lahjakkuus on etenijätilaston jaetulla piikkipaikalla. Kuva: Jesse Jokinen

Pesäpallo
Jesse Jokinen
Hamina–Loimaa 1–2s (0–3, 8–1, 0–1s).

Loimaan Palloilijat matkasi keskiviikkona kauden ensimmäiseen vierasotteluun, kun joukkue kohtasi Haminan Palloilijat Vallikentällä.

Ennakkoasetelmat otteluun eivät olleet loimaalaisten kannalta ne helpoimmat, sillä vastassa oli sarjan suurin ennakkosuosikki ja Palloilijoiden pelinjohtaja Joni Kalttonen sai vielä pelipäivän aattona pohtia, onko LP:n miehistössä kokoonpanon verran pelikuntoisia pelureita.

Ottelun avausjaksolla LP esitti erinomaista ulkopeliä, eikä vähiten kokoonpanoon palanneen lukkarin Joona Iivosen johdosta. Paluumuuttaja ja oma kasvatti Iivonen ei ole vielä parhaassa iskussa, vaan nilkka odottaa notkistumista talvikaudella kärsityn loukkaantumisen jäljiltä. Tämä ei kuitenkaan ottelussa näkynyt, vaan Iivonen oli läpi ottelun varsinainen riesa kotijoukkueelle sotkiessaan heidän sisäpelinsä.

LP siirtyi johtoon heti ensimmäisessä vuorossa, kun Nooa Hoikka kotiutti Perttu Kenttäahon. Sama parivaljakko oli asialla myös kolmannessa vuorossa, ja lisäksi Akseli Åberg kotiutti Tommi Angerviston.

Kotijoukkue ei saanut tulostaululla näkyvää loppukiriä aikaan vaan jäi nollille.

Myös ottelun toisella jaksolla LP iski ensin, kun toisessa vuorossa vuorostaan Angervisto kotiutti Åbergin. Loimaalaisten synkkä hetki iski kolmannessa vuoroparissa, kun Hamina vei toisen jakson Erik Lahden sekä Joosua Rätön kunnareilla.

Ottelussa edettiin supervuoroon, jonka aloittavalla Palloilijat onnistui kertaalleen. Angerviston välilyönnillä kotipesään kirmasi Kenttäaho, jolle tuotu juoksu oli illan kolmas. Tasoittavalla LP:n räpylä kesti ja kotijoukkue jäi nollille, mikä tarkoitti sitä, että Loimaan Palloilijat nappasi ensimmäisen voiton Vallikentältä sitten kauden 2014.

Parhaina palkittiin kotijoukkueen nuori lukkari Mico Huttunen ja kunniaa kiertänyt Erik Lahti sekä LP:n riveistä kapteeni Mikko Pauna ja Nooa Hoikka, jotka esittivät lähes virheetöntä sisäpeliä.

LP:n kausi jatkuu tiistaina kotikentällä, kun vieraaksi saapuu Superpesiksestä viime kauden päätteeksi pudonnut Kankaanpään Maila.