Pieni sade virkisti savihölkkääjiä

0
Savihölkkä keräsi lähtöviivalle 144 juoksijaa ja 20 kävelijää.

JUOKSU Perinteinen Loimaan Voiman järjestämä Savihölkkä juostiin viime lauantaina jo 40. kerran. Juhlajuoksun sääolot olivat lähes optimaaliset, kun lämpötila oli seitsemän kilometrin matkalle loistava eikä tuulikaan haitannut liiaksi. Juoksijat saivat myös niskaansa pienen virkistävän räntäkuuron pian lähdön jälkeen, mikä nopeutti askelrytmiä siivittäen hyviin loppuaikoihin.

Lähtöviivalle saapui 78 mies- ja 67 naisjuoksijaa, joiden lisäksi 20 osallistujaa käveli reitin ilman ajanottoa.

– Tosi hyvät fiilikset, kun oli hieman arpomista tuon sään kanssa ja viime vuoden osallistujamäärä oli vähän huono. Sää suosi, ja porukkaa oli innolla mukana, tapahtuman järjestäjänä toimiva Olli-Pekka Rastas iloitsi.

– Täällä on mukana vanhoja henkilöitä, jotka ovat Savihölkän aloittaneet, perustaneet ja keksineet. Hienoa heillekin, että näkevät tämän edelleen olevan voimissaan.

Miesten sarjan voittaneen Tampereen Pyrinnön Julius Mäkisen loppuaika oli tällä vuosituhannella juostujen Savihölkkien toiseksi kovin (21.06,2). Vain reittiennätyksen haltija, kenialainen Silas Sang on juossut reitin nopeammin.

Mäkisen seuraksi palkintokorokkeelle nousivat Loimaan Leiskun Antti Ristanen , 13, ja Hannu Sjöblom.

– Juoksu kulki hyvin ja olisi lopussa voinut kovempaakin tulla, mutta ei tänään tarjolla ollut kuin kakkossija, kertoi SM-maastoihin valmistautuva Antti Ristanen.

Naisten sarjassa ykkösenä maaliin saapui Kälviän Tarmon Melissa Kykyri ennen Turun Urheiluliiton Tuula Vesalaista ja punkalaitumelaista Anna-Liisa Häkkistä.

Savihölkkään osallistuu vuosittain kilpajuoksijoiden lisäksi myös paljon lenkkeilijöitä ja muuten itseään koettelevia juoksijoita. Tämän vuoden suurimman joukkueen mukaan keräsi Pemamek, jonka väreissä maaliin saapui 16 juoksijaa.

– Pitkä reissu oli, ensimmäistä kertaa Savihölkkään osallistunut Pasi Keto Peman joukkueesta huokaisi.