Dagsmarkin kasvu maistuu kissoillekin

0
Riikka Koskenohi esittelee laitetta, joka pussittaa kuivaruokaa kymmenen kilon säkkeihin.

LOIMAA/MELLILÄ Vahvaa kasvuaan jatkanut loimaalainen lemmikkiruoanvalmistaja Dagsmark Petfood ylsi viime vuonna 9,7 miljoonan euron liikevaihtoon. Vuonna 2016 perustettu yritys on kasvanut koronavuosien aikana vauhdikkaasti.

Lemmikinomistajien panostaessa eläinystäviinsä yhä enemmän ei hidastumista kasvulle ole näkyvissä.

– Tänä vuonna tavoitteena on yli 12 miljoonan euron liikevaihto ja tuloksen jääminen ensimmäistä kertaa plussalle, kertoo Dagsmarkin perustaja ja hallituksen varapuheenjohtaja Laura Strömberg yrityksen tiedotteessa.

Suomessa lemmikkiruoasta myydään päivittäistavarakaupoissa noin 60 prosenttia. Dagsmark on perustamisestaan lähtien pyrkinyt parantamaan ihmisten mielikuvia markettiruoista, ja tässä on Strömbergin mukaan myös onnistuttu. Nykyään myös yrityksen kotimaiset kilpailijat hakeutuvat erikoisliikkeiden sijaan päivittäistavarakauppojen hyllyille.

– Tämä toimiala tarvitsi tällaisen propellipään, joka tekee muutoksen. Toimialan muutos ei ole tietenkään pelkästään Dagsmarkin ansiota, mutta olemme olleet merkittävä tekijä muutoksessa.

Sekä Mellilässä valmistettavien Dagsmarkin märkäruokien että alihankkijoilta tulevien kuivanappuloiden kaikki mahdolliset raaka-aineet ovat kotimaisia.

Maaliskuussa Strömbergin seuraajana yrityksen toimitusjohtajana aloittaneen Riikka Koskenohen mukaan yrityksen tuotteet ovat maistuneet myös hieman ronkeleina asiakkaina tunnetuille kissoille.

– Kissa antaa kyllä välittömän palautteen. Koira syö yleensä melkein mitä vaan, kissa ei, Koskenohi kertoo.

Lihan käsittely raaka-aineena on tarkkuutta vaativa taitolaji. Koskenohi mainitsee kissojen aistimiskyvyn olevan niin herkkä, että jopa 20 minuuttia liian pitkä seisonta-aika valmistusprosessissa aiheuttaa koskemattomaksi jääviä ruokakuppeja.

Myös tuotevalikoiman pitää olla riittävän laaja, ja laadunvalvontatoimena yrityksen työntekijät maistattavatkin tuotoksia omilla sekä kuluttaja-asiakkaiden kissoilla.

– Kissa kaipaa myös vaihtelua. Jos syöttää viikon samaa, niin saattaa nyrpistellä, vaikkei tuotteessa olisikaan mitään vikaa.

Suurena tekijänä Dagsmarkin kasvussa on ollut nuorelle yritykselle poikkeuksellisen vahva panostus markkinointiin. Vuonna 2020 alkanut yhteistyö markkinoinnin kasvurahoittajan Foppan kanssa on ollut Koskenohen mukaan erittäin toimivaa.

– Suurista markkinointipanostuksista on ollut hyötyä massojen löytämisessä. Asiakkaan käsi ei tartu tuotteisiin kaupan hyllyssä, jollei se ole jostain tuttu.

Mellilän tehtaassa pari vuotta pyörineen valmistuslinjan kapasiteetti riittää nykyisten kasvusuunnitelmien vaatimuksiin.

Uusia investointeja on kuitenkin jo valmistelussa, sillä laitteiden toimitusajat ovat hyvin pitkiä. Dagsmark on valmistautunut nopeisiin reagointeihin, jos markkinat näyttävät siltä, että pitää pistää ”höpinää tötteröön”.

Myös osaavaa henkilökuntaa tarvitaan kasvua ylläpitäessä. Lisääntyneen automaation vuoksi Dagsmark hakee nyt operaattoritason osaamista. Jos tehdas alkaa tulevaisuudessa pyörimään useammassa työvuorossa, lisääntyvät myös rekrytoinnit.

– Ihan vielä ei olla siirtymässä useampaan vuoroon, mutta se on onneksi optiona. Eli työhakemuksia saa lähettää kyllä.

Maaliskuussa Dagsmarkin toimitusjohtajana aloittanut Riikka Koskenohi iloitsee uudesta työstään. Lemmikkiruoka-ala oli entuudestaan tuntematon, mutta kissa- ja koirarakkaalle ihmiselle sen löytyminen oli unelmien täyttymys.

Eikä haittaa ole siitäkään, että firmalla sattuu kulkemaan lujaa.

– Ainahan se on ihana päästä kasvuyhtiöön mukaan. Olen tehnyt myös muutosjohtajan töitä kriisiyhtiössä, niin on ollut mukava olla positiivisen kasvun firmassa mukana, Koskenohi kertoo.

Kriisiyhtiöissä kaikkien osapuolien hermoja raastanut jatkuva rahastressin keskellä taisteleminen on vaihtunut iloisiin ja sitoutuneisiin työkavereihin.

– Mellilässä katsotaan ihaillen, kun kollegat paiskivat töitä. On kyllä todella kiva meininki.

Kauppatieteilijän taustalla Dagsmarkin riveihin viime elokuussa liittynyt Koskenohi kuvailee itseään talouden, markkinointiviestinnän ja johtamisen hybridiksi. Yleisen asiantuntijan tausta vakuutti myös toimitusjohtajan paikalta väistyneen Laura Strömbergin, joka valitsi Koskenohen työnsä jatkajaksi.

Koska firmaa on huomattavasti helpompi johtaa, jos tuntee kaikki prosessien osat, on toimitusjohtaja käynyt tuotantolinjalla myös pakkausvuorossa tutustumassa töihin ja niiden tekijöihin. Töihin pintapuolisesti ja ihmisiin hieman paremmin.

– Ei minua tietenkään voi sinne yksin päästää kissanruokaa tekemään. Toivottavasti en ole ollut pahasti tiellä siellä, Koskenohi nauraa.

Työn ulkopuolella Koskenohi kertoo viettävänsä aikaa tavallisen keski-ikää lähenevän naisihmisen tavoin ja rakastavansa ihan tavallisia suomalaisia juttuja.

– Oma koira menehtyi vuoden vaihteessa. Nyt ollut pari viikkoa hoitokoira, jonka kanssa on ollut ihana päästä kävelemään merenrannassa ja metsissä. Sielu oikein lepää siellä.

Erikoispiirteekseen hän mainitsee lukemisen. Vaikka taitoluisteluharrastus jatkui aikuisiälle asti, on lukeminen ollut pääharrastus aivan lapsuudesta asti.

– Luen ihan hirveästi. Lapsena luin suurin piirtein sata kirjaa vuodessa. Ihan siihen en pääse enää tänä päivänä, mutta se on rentoutumiskeino.

– Ja on myös hyvä tapa oppia uutta, kun lukee laidasta laitaan.