Dinoliftin tehtaan tulipalo saatiin nopeasti hallintaan – vahingot jäivät vähäisiksi

0
Dinoliftin tehdas sijaitsee Raikkolantiellä.

LOIMAA Henkilönostimia valmistavalla Dinoliftillä tiistai-illasta syttynyt tulipalo saatiin nopeasti hallintaan. Tulipalo syttyi teollisuusrakennuksen kattorakenteissa.
Pelastustoimen yksiköt saivat hälytyksen Raikkolantielle ilta kuuden maissa, ja paikalle lähetettiin yli 30 pelastuslaitoksen ja viranomaisen yksikköä.
Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Juha Virto kertoo, että yrityksen henkilökunta oli jo tehnyt alkusammutusta ja pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi lähinnä kohteen varmistaminen.
– Tämä meni oikeaoppisesti, ja vältyttiin tosi isoilta vahingoilta, hän summaa ja kertoo, että tilannetta helpotti syttymispaikan nopea paikantaminen.
Tulipalossa vältyttiin henkilövahingoilta. Virto arvioi myös aineellisten vahinkojen jääneen hyvin vähäisiksi.
Virto kertoo tulipalon syttyneen hallin kattorakenteissa työnteon seurauksena.
– Se on käsitys tässä vaiheessa.

Pelastusyksiköitä saapui Dinoliftille laajalta alueelta Varsinais-Suomesta, Kanta-Hämeestä ja Satakunnasta. Yli 30 yksikön vahvuus perustuu Virron mukaan siihen, että tiedossa olivat kohteen laajuus ja toimiala.
– Kyse on yhdestä suurimmista yrityskiinteistöistä Loimaan alueella.
Hän viittaa myös kohteen isoon taloudelliseen arvoon paitsi yritykselle itselleen myös alueen elinkeinoelämän ja alihankkijoiden kannalta.