Viime viikolla bussia odotellessani satuin kuulemaan kahden vanhemman miehen keskustelun pysäkillä. Seisoin pysäkin takana varjossa. Toinen miehistä sanoi, että on kyllä taas niin kuuma, että ei tällaista kukaan kestä. Toinen nyökytteli, että sanopa muuta ja kertoi, miten jatkuva veden kantaminen perunamaalle alkaa käydä selälle.
Panin keskustelun merkille, sillä olin juuri tuntia aiemmin päivitellyt kelejä ystäväni luona tämän tulikuumassa asunnossa, jossa säälittävä pieni pöytätuuletin yritti pitää olon siedettävänä. Mielessäni mietin, että onneksi tuli ostettua se kunnollinen ilmanviilennin viime vuonna, niin nyt ei tarvitse miettiä näitä asioita.
Niin, mietin siinä pysäkillä miehiä kuunnellessani, ääni kellossa on tainnut muuttua. Enää ei yhtä riemuissaan toivoteta tukalia helteitä tervetulleiksi. ”Sehän on vaan kiva, jos on kuuma” on lause, jota en ole kuullut pitkään aikaan kenenkään suusta.
Meteorologit tosin taitavat edelleen hehkuttaa lämpötiloja, kun hellerintama lähestyy Suomea ja saa meidät hikoilemaan. Juuri juhannuksen alla arvuuteltiin, mitkä osat Suomesta saavat nauttia helteistä ja mitkä joutuvat tyytymään viileämpiin keleihin. Vietin juhannuksen itse siinä osassa Suomea, jossa lämpötila pysytteli siedettävän 20 asteen tienoilla. Se oli varsin mukavaa, sillä silloin jaksoi nauttia juhannuspäivänä ulkoilmasta eikä ollut pakko hakeutua viilennettyihin sisätiloihin.
Sen toki auliisti myönnän, että itse olen poikkeuksellisen herkkä kuumalle ilmalle. Olen useamman kuin yhden kerran oksentanut ihan vain siksi, että lämpötila on kivunnut yli 30 asteen. Kerran yritin lähteä lenkille kuumalla kelillä, mutta tuuperruin penkereelle. Ruisrockissa sain auringonpistoksen kaikista suojausyrityksistä huolimatta. Monet eivät samastu lainkaan kokemukseeni, mutta esimerkiksi vanhukset ja muut riskiryhmäläiset varmasti tietävät, mistä puhun.
Sentään ymmärrän tuntea länsimaalaisen ihmisen häpeää ja tiedostaa, että monessa maailman kolkassa on pahemmin: 40 astetta ja enemmän, ilmastoinneista – tai edes sähköstä – ei tietoakaan, ja täällä sitä vaan istutaan ilmanviilentimen vieressä ja siemaillaan jääpaloilla höystettyä appelsiinimehua. Sähkölasku on sitten tulevaisuuden minän huoli.
Luulenpa, että kuumuuden ihannointi on vähentynyt siksi, että olemme ymmärtäneet helteiden tulleen jäädäkseen. Enää kuumuus ei ole poikkeuksellisia; poikkeuksellista olisi, jos kuumaa ei tulisikaan. Siksi yhä useampi meistä harmittelee, kun lämpöasteet kohoavat ja ilma on tukalaa. Tämä nimenomainen viikko on ollut sateisempi, ja yhä useampi on toivottanut sateet tervetulleeksi.
Sitä odotan, milloin sääennusteissa aletaan kuvata helteitä muunsävyisillä adjektiiveilla kuin nyt. Jos ei muuta, niin tavanomaisiksi hellekelit meteorologien puheissa ennemmin tai myöhemmin muuttuvat. Kuumia kelejä saamme Suomessa kokea aina maailman loppuun asti.
Mira Kreivilä