KOLUMNI Koko rahan edestä

0
Arkistokuva: TS/Jane Iltanen

Tänä päivänä tasan 35 vuotta sitten huvipuisto Wasalandia avasi ovensa. Vaan ei avaa enää, sillä puisto on ollut suljettuna useamman vuoden, ja sen purkaminenkin on jo aloitettu (Yle 4.4.). Uutinen tuli vastaan hiljattain ja nosti mieleeni muistoja lapsuuden kesistä, kun vierailimme koko perheen voimin sekä Wasalandiassa että muissa Suomen huvipuistoissa. Ja seikkailupuistoissa ja puuhapuistoissa ja vesipuistoissa ja mitä muita niitä nyt on.

Puuhamaa on paras paikka, puuhamaa on iloinen, ja ehkä juuri tarttuvan ja automatkalla lauletun tunnussävelen vuoksi muistan reissut Puuhamaahan erityisen hyvin. Visulahdessakin tuli joskus käytyä, mutta siitä matkasta mieleen on jäänyt vain puistatuksia aiheuttanut Vahakabinetti. Ja se, että uima-altaan vesi oli kylmää.

Aikuisemmalla iällä olen suurista huvipuistoista vieraillut ainoastaan Särkänniemessä, sillä se sattuu sijaitsemaan kätevästi opiskelukaupungissani. Seikkailupuistoissa sen sijaan on tullut käytyä hieman useammin ja useammassa kokeilemassa käsivoimia ja kiipeilytaitoja.

Keväämmällä närkästystä aiheuttivat, mielestäni ihan oikeutetusti, huvipuistolippujen hinnat. Monen huvittelupaikan rannekkeet ovat Ylen vertailun mukaan kallistuneet kymmenessä vuodessa huomattavasti, suurten huvipuistojen jo lähes 50 euroon. Kolmilapsisen perheen kesäreissulle laskettiin kertyvän hintaa, kun lippujen lisäksi pitää päälle miettiä ruuat, juomat, jätskit ja kyydit.

Huhtikuussa pääsin opiskelijana samoihin vetkuttimiin ja hytkyttimiin melkein puoleen hintaan. Samaan kauppaan sisältyi paitsi artistin keikka huvipuistossa, myös toinen samanlainen jatkopaikassa. Opiskelijatapahtuman ajaksi koko puisto oli muutettu yhdeksi suureksi anniskelualueeksi, mutta sen nyt saattoi laskea sekä plussaksi että miinukseksi. Liput olivatkin niin haluttuja, että hinnat nousivat “mustassa pörssissä” lähes huvipuistorannekkeiden tasolle.

Ajatus sikahintaisista rannekkeista hiukan hikoilutti, sillä olen luvannut viedä pikkuveljeni tänä kesänä huvipuistoon, näillä näkymin Särkänniemeen. Kyseessä on koululaisen ensimmäinen puistokäynti niin, että pituus riittää karusellissa pyörimiseen. Reissussa on riskinsä, sillä ennakkoon on vaikea ennustaa jonojen pituuksia tai sitä, uskaltautuuko ensikertalainen ylipäätään mihinkään possujunaa hurjempaan. Rannekkeen hinnalla söisin niukalla opiskelijabudjetilla helposti viikon. Mutta eihän toisen iloa voi mitata rahassa?

Omaa iloani voin ainakin arvioida. Keväällä kävimme kavereideni kanssa vain muutamassa karusellissa emmekä missään nimessä missään sellaisessa laitteessa, jossa menisi pää alaspäin. Hevoskarusellin jono nimittäin pysyi lyhyenä, kun hurjempiin laitteisiin olisi saanut jonottaa vähintään puoli tuntia. Hauskaa meillä kuitenkin oli ihan koko rahan edestä.

Oona Tepponen