Minusta tuli ylioppilas viime lauantaina. Juhlissani vieraat olivat iloisen yllättyneitä todella hyvästä ylioppilastodistuksestani. En itse oikeastaan ollut edes ymmärtänyt miten hyvät paperit kirjoitin, koska uutiset ja sosiaalinen media olivat nostaneet esille lähes kymmenen laudaturia kirjoittaneita lukiolaisia, eikä todistukseni kuitenkaan ihan siltä näyttänyt. Näiden pintaan nostettujen suoritusten rinnalla en osannut arvostaa omia loistavia tuloksiani läheskään niin paljoa kuin olisin voinut. Tiedän, etten ole yksin kokemukseni kanssa.
Huippulahjakkaat saavat huomiota, ja otsikoihin nostetaan ne täydellisen suorituksen tehneet ihmiset. Harvoin kuitenkin otetaan huomioon erilaiset lähtökohdat. Monet tänäkin keväänä valkolakin saaneet nuoret ovat käyneet lukioaikana läpi haastavia tilanteita, joiden vuoksi läpipääsy on ollut ponnisteluiden takana. Ylioppilaskirjoitusurakkaa on saattanut varjostaa esimerkiksi sairaus, läheisen menetys tai mielenterveysongelmat. Tällaisten asioiden kanssa kamppailleet ylioppilaat eivät saa ansaitsemaansa huomiota, koska heidän paperinsa eivät ole välttämättä täynnä laudatureja. He ovat kuitenkin tehneet uskomattoman upean suorituksen!
Jollekin lukio on vain lisäaikaa miettiä, eikä papereilla ole jatkosuunnitelmien kannalta merkitystä. Jollekin ylioppilastodistus taas on väline päästä jatko-opiskelemaan unelma-ammattiaan. Jokaisen lukiolaisen suunnitelmat ja haaveet ovat erilaisia ja siksi jokaiselle lukion merkitys on erilainen. Hyvin harvan realistinen tavoite on kirjoittaa jokainen aine täysin nappiin.
En millään tavalla vähättele opiskelijoita, jotka painavat valkolakin päähänsä kirjoitettuaan pelkkiä laudatureja. He ovat ansainneet kaiken huomionsa, koska tällainen todistus on aina ahkeran ja pitkäjänteisen työn tulos. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykypäivänä pitäisi jo olla enemmän tilaa yksilöllisille tarinoille ja mutkikkaille poluille kohti valmistumista.
Toivon, että jokainen valkolakin lauantaina päähänsä laittanut ylioppilas ymmärtää, kuinka hienosta tilanteesta on kyse. Me kaikki saavutimme jotain suurta ja saamme olla ylpeitä itsestämme. Yksikään arvosana ei kerro ihmisen arvosta mitään. Se tieto ja taito, mitä olemme lukiosta saaneet mukaamme, on korvaamatonta, vaikka ylioppilastodistuksen arvosanat eivät siltä vaikuttaisikaan. Olemme keränneet sivistystä, jota toivottavasti jatkossa vaalimme tarkoin. Olemme myös jokainen varmasti joutuneet kohtaamaan epäonnistumisia ja harjoittelemaan niiden sietämistä. Tästä taidosta hyödymme erityisen paljon tulevaisuudessa.
Oli valmistuneen ylioppilaan arvosanojen kirjainrivistö millainen vain, on hänellä aihetta juhlaan. Jokainen kuljimme oman polkumme, eikä kukaan ulkopuolinen tiedä koko tarinaamme. Tämä ei ollut kenenkään elämän viimeinen tilaisuus näyttää osaamista, eikä monien osalta edes vielä tärkein. Nyt jatkamme kohti uusia haasteita!
Kerttu Salo