KOPIT ”Kiitos niittäjille”

0
Arkistokuva: Uudenkaupungin Sanomat/Katri Salminen

Alastaron ihanan, taaemman pururadan punkkiruohot ja lupiinit on tänä vuonna leikattu! Mielestäni jopa hyvin. Lämmin kiitos sekä teille, jotka vaikutitte niitto-operaation käynnistämiseen että teille niittomiehet/naiset.
Liisa

Kamera löytynyt perjantaiehtoona Toukolan läheltä Kurittulasta. Kamera on toimitettu Loimaan poliisiasemalle.

Jokiranta Festivaaleilla oli hyvin järjestetty ensiapu, hienoa!

Kiitos tiedosta, asia kunnossa, minulta on mennyt kokonaan ohi, vaikka yleensä olen torilla, kun on jotain ohjelmaa.
Leena Revo

Hyvä kirj l lehti la17.6. Tarkastuslautakunnan huomautukset. Kaupungin toimintaa korj avoimemmaksi ja näkyvämmäksi.
Toimintaa seurannut

Sovitaanko että tänä juhannuksena annamme jokaiselle mahdollisuuden nauttia luonnon rauhasta ja kauniista kesäillasta, ilman sitä että koko kulmakunta pauhaa ja jyskyy humpantahtiin! Varsinkin Korven kylällä välillä meno on melko huisaa näin pieneksi kyläksi! Osa meistä ainakin arvostaisi tätä kovasti, kaikki kun eivät pidä koko yön läpi jatkuvasta äänisaasteesta. Yörauhaa nyt edes, kiitos. Meitä on myös juhannuksena työtä tekeviä ja tarvitsemme yöunemme, jotta jaksamme tehdä työtämme ja Iso Kiitos kaikille, jotka huomioitte myös meitä työtä tekeviä, joilla ei välttämättä ole lomia! Rauhaisaa ja leppoisaa juhannusta kaikille!
Työläiset

Sain puhelinlaskun viikon totuttua aiemmin, ovat muuttaneet laskutuskäytäntöä, siitä ilmoitettiin tekstiviestillä. Lasku on saman suuruinen kuin aiemmin ja on luvattu jatkaa entisellä summalla uuden käytännön mukaan. Mutta missä hyvitetään se viikko, josta maksan kaksi kertaa? Yritin saada yhteyttä johonkin henkilöön asiakaspalvelussa kysyäkseni, mutta siellä onkin vastassa robotti, joka toistaa em. laskutuskäytännön muutosta. Onko tämä tavallista, että kasvoton yhtiö nappaa asiakkaalta kaksinkertaisen maksun ikään kuin, että ”asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään järjestelyjen suhteen” ja ”pahoittelemme aiheuttamaamme harmia” (ei rahan menetystä)?
Päivi

Mitä järkeä oli tulla leikkaamaan kahdella koneella rivitalon ruohikko maanantaiaamuna Hirvikoskella, kun ei kerran tällä helteellä mitään ruohikkoa edes ollut, ei ollut muuta kuin kuiva ruskea maa. Ruohikon kaikki muutamat keltaiset kukat kyllä tuli katkaistua. Ihan turhaa maksamista meiltä asukkailta ja luonto kärsii.
Eläkeläinen